Kulutusjuhla

Kulutettu vuosi 2008

Oman talouteni kannalta vuodesta 2008 jää mieleen erityisesti menojeni vähyys. Tulot eivät siis olleet kovin suuret, mutta eipä olleet menotkaan. Tämän ansiosta pystyin viettämään sopivasti joutilasta elämää, eli tekemään töitä osa-aikaismeiningillä (oman toiminimen alla). Minkäänlaista lainaa en tänäkään vuonna ottanut.

Yksittäisenä tuotteena esiin nousi palasaippua. Tämä johtui osittain ystävän innostuksesta aiheeseen, jonka vuoksi käsintehdyistä saippuoista keskusteltiin ahkerasti. Ei enää muovitörppönestesaippuoita minulle, vaan kivoja palasaippuoita ja -shampoita, kiitos!

Kyseessä oli ensimmäinen kokonainen vuosi, jonka vietin ostamatta lihaa. Saatoin siis syödä lihaa, jos sitä eteen tuotiin, mutta en ostanut lihatuotteita itse. Tämän vuoksi olen entistä paremmin tutustunut erilaisiin kasvisresepteihin ja mm. ekokauppojen valikoimiin myös elintarvikkeiden suhteen.

Paikallisia baareja, kahviloita ja ravintoloita olen tukenut sekä syömällä että juomalla kodin ulkopuolella yleensä useamman kerran viikossa lounaan, iltapäiväkahvien tai iltakaljojen merkeissä. Jonkin verran kävin erilaisissa kulttuuririennoissa eli mm. bändien keikoilla, mutta tätäkin voisi harrastaa alkaneena vuonna enemmän.

Kampaajalla olen käynyt parin kuukauden välein leikkauttamassa ja värjäämässä päätäni. Tänä vuonna voisin panostaa vielä lisää itseni hemmotteluun mm. kauneushoitoloissa.

En tehnyt yhtään pidempää ulkomaanmatkaa, vaan kävin ainoastaan Tallinnassa. Vuoden paras reissu oli kolmen päivän pyöräily täällä Uudellamaalla, eikä sekään vienyt kovin suuria summia rahaa. Polkupyörän huolto ja muut urheiluun liittyvät hankinnat verottivat kukkaroa jonkin verran.

Pystyin hillitsemään myös esimerkiksi haluni ostaa kenkiä. Tosin muutaman parin hankin kirpputorilta. Vaateshoppailua vähentää mielestäni sekin, että nykyisin kuljen varsin harvoin vaatekauppojen ohi ja läpi verrattuna parin vuoden takaiseen tilanteeseen. Hyvä niin, sillä vaatekaappi pursuilee jo muutenkin.

Vuoden yksittäisenä hankintana nousee esiin ukulele (n. 65 euroa). Se toi loppuvuoteen yllättävää säpinää ja paljon puhetta kavereiden kesken.

Tänä vuonna menoni tulevat kasvamaan merkittävästi kesän koittaessa, kun asumiskuluni nousevat. Myös taantuman vaikutukset voivat tietysti näkyä omassa työtilanteessa. Onneksi näihin on voinut varautua pistämällä rahaa sivuun sen kuuluisan ”pahan päivän” varalle.

3 Comments

  1. Tänä vuonna voisi jättää kaljankin pois. Aivan turha kulutushyödyke. Ihminen pärjää ilman sitä vallan mainiosti. Siitä säästyneillä rahoilla voi mennä sitten vaikka vähän useampaan konserttiin.

  2. Olut on varsin ekologista ainetta, ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa hiilijalanjäljen kasvattamisesta olutta juodessaan. Tietysti muitakin näkökohtia on. Minun mielestäni olut on aina hintansa väärti. Sen pullon tai kaksi jos viikossa menee, niin kaikki on hyvin.

    Vuoden 2008 kulutuksesta haluaisin kysyä, jäikö kirjoittaja kaipaamaan jotain, ts. oliko rahaa käytettävissä liian vähän vai sopivasti? Harmittavatko kauppaan jääneet kengät?

  3. H.L, on paljon asioita, joita ilman ihminen pärjää. Esimerkiksi noista itseni mainitsemista mm. kampaaja tai ukulele. Mutta molemmat piristävät kummasti elämää. Ja samoin omalla kohdallani tekee myös baarissa hyvässä seurassa nautittu olut. Kukin kuluttaa tavallaan.

    Kaitsu, jep, olut on vielä ekologistakin 🙂 Rahaa oli minulla käytettävissä aivan tarpeeksi, pienemmälläkin summalla olisin tullut toimeen, mutta mukavaa, että pystyin kartuttamaan tiettyä ”sukanvarsirahastoa”. Sen ansiosta tänä vuonna voisi yrittää pitää pitkän kesäloman. Kauppaan jääneet kengät eivät harmita, niitä nyt aina saa, ja tavaraa, mukaanlukien kenkiä, minulla on muutenkin tarpeeksi.