”On meillä stereot, televisio, mikroaaltouuni…”

Eilen sain sähköpostin, jonka vuoksi päädyin naputtelemaan vastauksia markkinatutkimusyhtiö Nielsenin sivuille. Kyseisellä lomakkeella haettiin henkilöitä, jotka olisivat valmiita ottamaan ostosreissuille skannerin ja välittämään tietoa hankinnoistaan Nielsenille (mitään velvoitetta raportoida kaikkia ostoksia ei ole).

Täytettyäni lomakkeen ja klikattuani sen menemään ei mennyt kovin kauan, kun sain puhelun Nielseniltä. Nainen tiedusteli halukkuuttani ostosteni raportointiin. Palkkioksi luvattiin jotain heidän määrittelemiään tavarapalkintoja.

Tämän kuultuani kieltäydyin, sillä en halua lisää esineitä, joita en itse saa valita. Jos palkkio olisi ollut lahjakortteja tms, olisin varmaan lähtenyt hommaan mukaan. Olisihan se ihan kiintoisaa tutkailla, mitä oikeasti kaupasta ostan, mutta en sitä nyt sentään vain omaksi huvikseni jaksa kartoittaa.

Lomaketta täyttäessä tuli välillä melkein outo olo. Kestokulutustavaroiksi oli listattu sellaisia hankintoja, joita minulla on ilmeisen vähän.

Vedenkeitinkään ei varsinaisesti ole minun, vaan vuokranantajan. Tosin luulen, että minäkin omistaisin sen laitteen, jos sitä ei olisi muuten käytössä.

Pyykkihuolto toimii taloyhtiön pyykkituvassa. Autoa en halua. Kesämökki, sellainen pieni ja söpö, on joskus haaveilun kohteena, vaikka aika epärealistisena. Televisiota en ole omistanut yli kolmeen vuoteen, joten en varsinkaan taulu- tai plasmatelevisiota.

Astianpesukonetta joskus lämmöllä kaipaan, mutta ei sekään ole realistinen hankinta tähän yksinasuvaan talouteen (vaikka Katan kokemukset osoittavat, ettei sekään nyt välttämättä stressittömäksi tee).

Erillistä DVD-soitinta ei ole, mutta kyllähän omistamallani MacBookilla tarvittaessa voi katsella liikkuvaa kuvaa ja ääntä myös levyiltä.

Ja tähän loppuun voidaan sitten pistää soimaan Leevi and the Leavingsin Onnelliset: