Kuten aiemmin olen mainostanut, niin Kulutusjuhla ry järjestää ensi torstaina 19. päivä tilaisuuden ”Kuluttajat, yritykset ja nettikeskustelut”. Tilaisuuden saama etukäteisilmoittautuminen on ollut todella ilahduttavaa: Facebookin mukaan paikalle on varmasti tulossa kolmisenkymmentä ihmistä. Tila on rajallinen, mutta toivon mukaan kaikki halukkaat mahtuvat mukana.

Ja ne, jotka eivät pääse paikalle, voivat näillä näkymin seurata tilaisuutta netin välityksellä muuten. Tiedossa on livestriimaus (kiitos Kitti!) eli elävää kuvaa kännykän ja netin avulla Qik-palvelun kautta. Lisäksi nettiin pyritään saamaan myös tekstimuotoista raportointia (kiitos Suviko!) ja sen myötä myös etäkommentointi- ja -kyselymahdollisuus. Tiedotan näistä  tarkemmin viikon päästä täällä blogissa.

Paikalle saapuville tiedoksi, että Punavuoren Ahvenessa on Welhon HotSpot. Omilla Welhon tunnuksilla pääsee siis nettiin.

Uskallan luvata, että luvassa on mielenkiintoista keskustelua!

Ja nyt on tietysti pakko myös patistaa ja mainostaa: Kulutusjuhlan jäseneksi voi liittyä edullisesti eli maksamalla kympin jäsenmaksun. Sen myötä esimerkiksi osoitat kannatuksesi blogin ylläpitoon ja tällaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Isommalla porukalla voidaan tehdä Kulutusjuhlasta järjestö, joka oikeasti voi kehittää kuluttajien keskinäistä ja kuluttajien ja yritysten välistä nettikommunikaatiota.  (Jostain syystä tuo jäseneksiliittymislomake on viime aikoina välillä kadonnut. Jos mainittu linkki ei siis johda mihinkään, kun sitä klikkaat, niin jätäthän ystävällisesti kommentin. Kiitos!)