Petri teki oman ajankättötutkimuksensa: ”Olen laskenut keskiarvon jokaiselle toiminnalle, kuinka monta prosenttia päivästä siihen kului ja paljonko se on minuutteina. Huomasin tulleeni tehtyä montakin asiaa samaan aikaan, esim. syödessä luen. Tällaisissa tapauksissa olen jakanut käytetyn ajan molempiin luokkiin. Erillistä ’musiikin kuuntelu’ luokkaa ei minulla ole; monesti musiikki soi koko ajan; harvoin oikein kuuntelemalla kuuntelen (häpeällistä).

Yllättävän suureksi nousi tilastoimattoman ajan määrä. Eli se aika joka jäi uupumaan kun kaikki muut oli laskettu yhteen. Nyt kun muistelee, se pitää käytännössä sisällään erinäisen oleilun kotona ja puolison kanssa; harhailua huoneesta toiseen, ajoittaista ihmettelyä, jutustelua ja kissojen paijaamista. Siis kaikkea niin spontaania ja lyhytkestoista, jota en voinut tilastoida. Tätä ’tilastoimatonta aikaa’ voisi ehkäpä syyllä kutsua todelliseksi joutilaisuudeksi– olemista vailla mitään päämäärää.” (Mari Koo)