Hukkajukka vastustaa sunnuntaiaukioloja: ”Ensinnäkin, miksi kaiken pitäisi olla aina auki? Ihmiset ovat ansainneet leponsa ja viikkoihinsa rytmin. [- – -]
Toisekseen, onko kuluttajien ostoksiin käyttämä rahasumma jotenkin kasvamassa? Ei. Sehän tarkoittaa, että kauppiaiden katteet pienenevät, kun (vieläpä normaalia korkeammat) sunnuntaipalkatkin on maksettava. Tämä taas siirretään hintoihin. Summa summarum: laiska kuluttaja maksaa kaikesta enemmän, jotta pääsee sunnuntainakin kauppaan. Pienituloiset kärsivät eniten.
Vapaaehtoisuudesta ei voi käytännössä puhua, sillä kauppojen tietenkin olisi pakko olla auki jos kilpailijakin on.
Lisäksi viisaammat sanovat, että tämä koituu pikkukauppojen kohtaloksi. ”Kehitys” siis suosisi automarketteja lähiasioinnin kustannuksella. Se on minulle yksinään jo riittävä syy vastustaa porvarileirin hanketta. Ideologinen eli ei.” (Mari Koo, aiheesta Kulutusjuhlassa aiemmin kirjoittanut mm. Jonna)
Kriisi
Lepoa ei ole se, että puolet sunnuntaista menee lauantairyysiksestä toipumiseen. Aika isolla osalla meistä kun ei ole arkisin aikaa juuri muuhun kuin maidon ja leipäpussin poimiseen työmatkan varrelta. Miksi myöskään pitäisi jotenkin erikseen suosia ns. pikkukauppoja, jotka ovat hävyttömän kalliita ja joiden valikoimat ovat surkeat/omalaatuiset.
oblomov_jr
Pikkukauppoja kannattaa suosia, jos ne ovat kävely-tai pyöräilymatkan päässä.
Vähentyy autoilu ja kaupassakäynnin kustannukset. Hyötyliikunta lisääntyy. Ihminen ja maailma pelastuvat!
Mitä enemmän pikkukaupalla on asiakkaita, sitä monipuolisemmaksi tulevat valikoimatkin. Lisääntyvä asiakasmäärää lisää myynnin volyymia, mikä puolestaan mahdollistaa hintatason alentamisen samalla tapahtuvan yksikkökustannusten alentumisen myötä.
Kriisi
Mutta ennen kuin tähän pisteeseen päästään, pitää syödä epämääräinen aika huonosti ja sikahinnalla. Eipä sellaiseen aatteen vuoksi helposti rupea.