Eilen vietettiin kasvisruokapäivää, mutta myönnän, että omalla kohdallani se ei toteutunut. Lounaslautasella nimittäin lepäilivät silakkapihvit.
Valintani kallistui kyseiseen annokseen vähän hienommassa Helsingin keskustan ravintolassa, johon minut oli kutsuttu ns. bisneshenkisemmälle lounaalle. Lounaslistan useammasta vaihtoehdosta yksikään ei ollut täysin kasvisruokaa (vegaanisuudesta nyt puhumattakaan). Useimmissa annoksissa oli lihaa ja kahdessa oli kalaa: toinen joku eksoottinen ja toisena silakat. Valitsin silakat: kehottaahan WWF:kin tänään vaihtamaan tonnikalan silakkaan ja sunnuntaina avataan silakkamarkkinoita.
Onneksi kasvisvoittoisuuteen pyrkivässä ruokavaliossa kohtaa usein myös positiivisia yllätyksiä. Mm. monet etniset ravintolat tarjoavat hyviä kasvisvaihtoehtoja, ja yhä useammasta kaupungista löytyy kasvisravintola.
Itse olen vieraillut esim. omien kotikulmieni Silvopleessa, Turussa kirjakahvilassa tai Jyväskylässä Soppabaarissa, jotka kaikki tarjoavat ruokaa myös vegaanihenkeen.
Ilahduttavaa oli havaita taannoin Veripalvelussa, kuinka he huomioivat kasvissyöjät. Koska lappu kehotti kysymään vegaanivaihtoehtoa, niin pitihän 
se testata, vaikken siis vegaani ole. Pakastimesta minulle lämmitetyt kasvispiiraat eivät nyt ollet suurinta herkkua, mutta hienosti siis Veripalvelu hoiti homman.
Milloinkahan maailma muuttuu sellaiseksi, että lihaisaa vaihtoehtoa pitää kysyä erikseen? Ja myös maksaa siitä? Tiede-lehden vastikää ilmestynyt erikoisnumero 2030 ennustaa, että 2030-luulla liha on harvojen herkkua, ellei tyydy edulliseen, tuotantolaboratorioissa valmistettuu teolliseen kudokseen. (Mika Remeksen juttu ”Lihaa vain sunnuntaisin”, s. 32-22).
Eli siinä mielessä tietysti kannattaisi syödä lihaa nyt, kun sitä vielä on. Henkilökohtaisesti kuitenkin valmistaudun jo nyt tulevaisuuteen.