”Suomalaisten vaateyhtiöiden hankinnat kaikkein heikoimpien työolojen maista ovat parissa kolmessa vuodessa selvästi lisääntyneet, mutta yhtiöiden vastuullisuusvalvonta ei ole vastaavasti tehostunut. Yksi kyselyyn vastanneista yrityksistä on hankkinut vaatteita sotilasjuntan hallitsemasta Burmasta, toinen ilmoittaa harkitsevansa vaatteiden teettämistä Pohjois-Koreassa.”

Näin kerrotaan
Finnwatchin tekemässä raportissa, joka julkistettiin tänään. Kyselytutkimus kattaa 28 yritystä, jotka myyvät Suomessa vaatteita tai urheiluvaatteita ja –välineitä. Vastaava kysely oli toteutettu myös vuosina 2006 ja 2007.

”Edistystä on tapahtunut vain vähän tai ei ollenkaan, raportissa päätellään. Useimmilla kyselyyn vastanneilla yrityksillä on kyllä käytössään yhteiskuntavastuun ohjeisto, jota parin yhtiön tapauksessa on myös kehitetty kattavampaan suuntaan. Ohjeiston toteutus ja sen valvonta on kuitenkin yhä erittäin puutteellista, raportin tekijä päättelee.”

13 kotimaisesta vaateyhtiöstä kymmenen ilmoittaa, ettei niillä edelleenkään ole käytössä minkäänlaista vastuullisuusvalvontaa tai että tarkastukset hoidetaan laadunvalvonnan yhteydessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaatteiden tekijöiden työoloja ole uskottavalla tavalla valvottu.

Urheilualan 11 yhtiöstä ulkopuolisia tarkastuksia käyttää vain yksi eli Amer Sports, joka ei kuitenkaan kerro tarkastusten tuloksista. Toisin kuin useat muut kansainväliset urheiluyhtiöt Amer ei myöskään ole julkistanut hankintaketjuaan.

Tavaratalot ja marketketjut ovat hoitaneet vastuuvalvontansa liittymällä yritysten eettiseen BSCI-järjestelmään. Se tekee tehdastarkastuksia yritysten yhteiseen käyttöön. Suomalaisyhtiöistä BSCI-järjestelmän edelläkävijöitä ovat Kesko, Tuko ja Stockmann. Nyt verkostoon kuuluvat yhtä lukuun ottamatta kaikki selvitykseen osallistuneet tavaratalo- ja marketketjut.

Jäsenyys ei tarkoita sitä, että läheskään kaikki jäsenyhtiölle vaatteita tuottavat tehtaat olisivat BSCI:n tarkastusten piirissä tai että ne olisivat läpäisseet tarkastuksen.”

Lisäys:

Koko raportti (pdf) FinnWatchin sivuilla.

Samalla tietysti voi mainita Puhtaat vaatteet -kampanjan alkamisen, löytyy myös Facebook-ryhmä.