Marko Leppänen esittelee omia tavaroitaan kirveestä tuohitorveen ja teepannusta kiikareihin: ”Ympäristömerkki – vuosijulkaisu 2010:ssa suomalaisen kuluttajatutkimuksen pioneeri, professori Mika Pantzar sanoi, että keskivertosuomalaisella on 6000 tavaraa, joista sata on käytössä. Perheillä on arvioitu olevan keskimäärin 10 000 tavaraa (toisin sanoen jos perhe käyttäisi vain yhtä tavaraa päivässä, menisi kaikkien läpi käymiseen yli 27 vuotta). Esimerkin toisesta ääripäästä löydämme perinteen mukaisesta buddhalaisesta munkista. Bhikkhun on ollut lupa omistaa neljä tavaraa kaapunsa lisäksi: partahöylän, neulan, almukulhon ja siivilän (juomavettä varten). Modernin ajan maallikko mykistyy.
Seuraavassa näemme kymmenen + yksi erään maantieteilijän tavaraa. Ne on poimittu esittelyyn fiiliksellä liikoja valintoja punnitsematta. Näin katsaus palvelee myös kirjoittajan itsereflektiona. Liiasta tavarasta voi mennä hima tukkoon. Hyvä ajatus olisikin käydä krääsänsä aika ajoin läpi; kysyä jokaisen kohdalla ’olenko tarvinnut tätä, tulenko vielä tarvitsemaan?’ ja panna kielteisen vastauksen saaneet kiertoon, pois pölyttymästä. Kevät tuntuu siihen jotenkin luontevalta ajankohdalta.” (Mari Koo, kiitos vinkistä Kaisalle)
Anu
Tarpeettoman tavaran kierrättämisessä on hiukan sitä ongelmaa, että kierrätyksestä vastaavat tahot (mm. hyväntekeväisyysjärjestöt ja Pelastusarmeija) hukkuvat ihmisten ylimääräisiin tavaroihin. Krääsästä vapautuminen on toki puhdistavaa, mutta oikeastaan olisi fiksumpaa olla kokonaan haalimatta krääsää tai sitten huolehtia omasta krääsästään loppuun asti, keksiä itse sille käyttöä. Tai vähintään kierrättää itse jollekin tarvitsevalle eikä dumpata kirpputorille.