Kansanedustaja Jyrki J. Kasvi valottaa politiikan kansainvälistä lahjakulttuuria: ”Lahjakulttuurissa on toki eroja eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Kiinan matkustusohjeissa mainitaan erikseen, etteivät kiinalaiset välttämättä osaa arvostaa pelkistettyä pohjoismaista muotoilua (lue: ei Aalto-vaaseja). Joku voisi vastaavasti kirjoittaa kiinalaisille matkustusohjeen, jossa kerrottaisiin pohjoismaalaisten arvostavan tylsän pelkistettyä muotoilua. Lahjan krumeluureilla kiinalaiset viestivät arvostuksesta!

Lahjalla yritetään kertoa myös muita viestejä. Esimerkiksi eduskunta oli taannoin hankkinut eduskunnan logolla koristettuja muistitikkuja. Tarkoituksena oli kai kertoa Suomen olevan teknologian edelläkävijä. Mutta pari vuotta varastossa seistyään pienimuistisilla tikuilla oli vain museaalista arvoa. Niitä ei kehdannut antaa enää kenellekään.

Saamistani lahjoista ehkä häkellyttävin on Pekingin lentoaseman uuden terminaalin 1:8181 pienoismalli. Se on valettu metallista, ja painaa puujalustoineen vähintään kuusi kiloa (isompaa vaakaa ei talosta löytynyt).” (Mari Koo, kiitos vinkistä Erkalle)