Kulutusjuhla

Stockan verkkokauppa testikäytössä: liikaa henkilötietokysymyksiä heti alkuun

Matti Mattila pääsi testaamaan Stockmannin verkkokauppaa: ”Sähköpostiini tuli tänään kutsu tutustua Stockmannin uuteen verkkokauppaan. Viesti onnitteli minua, sillä kuuluin pieneen kanta-asiakasryhmään, joka pääsi etukäteen tutustumaan verkkokaupan testiversioon. Suurelle yleisölle kauppa avautuu syksyn aikana. Aivan aluksi haluan nostaa suomalaiselle kaupalle hattua sähköiseen kaupankäyntiin siirtymisen johdosta. [- – -] Minua eivät tervehtineet suinkaan etusivun erikoistarjoukset vaan kaupankäynnin pahin vihollinen: ”Kerro kuka olet.” Maailman suurin verkkokauppa Amazon ymmärsi jo viisitoista vuotta sitten, ettei kaupankäynnille saa asettaa mitään esteitä, ja kaupankäynnille epämieluinen vaihe eli maksaminen ja siihen liittyvät rekisteröitymiset ovat ostoprosessin lopussa. Tämä tosiasia ei ole kuitenkaan Amazonin keksimä, vaan jo vuosituhansia vanha totuus. Ennen kuin olisin päässyt selailemaan Stockmannin tuotevalikoimaa, olisi minun pitänyt rekisteröityä asiakkaaksi eli kertoa, kuka olen. Siinähän ei toki ole mitään salattavaa, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun rekisteröitymisessä kysyttiin syntymäaikaani ja henkilötunnuksen loppuosaa, suljin sivun. En yksinkertaisesti vain ymmärrä, mihin verkkokauppa tarvitsee henkilötunnustani, jos tarkoituksenani on vain tutustua palveluun ja selailla tuotteita. [- – -] Olen ostanut paljon tavaroita erilaisista verkkokaupoista eri puolilta maailmaa. Koskaan en ole vielä antanut nimeni, osoitteeni ja luottokorttini numeron lisäksi mitään muita henkilökohtaisia tietoja, ja aina ovat rahani kaupassa kelvanneet ja tavarat tulleet perille pitkienkin matkojen takaa.” (Mari Koo, kiitos linkkivinkistä Kaisa K:lle!)

1 Comment

  1. aika surullista toimintaa stockalta. kuka siellä on ollut käyttäjäystävällisyydestä vastuussa?? se tyyppi on teilattu heti ensiksi kun on vaahdottu että pitää saada käyttäjädataa jolle markkinoida sopivia tuotteita. mutta henkkarin loppuosa?? eih. pitäisi osata tehdä tuo juurikin vaivihkaa kuten amazon. tosin niiltä sähköpostitse tulevat kirjavinkit ovat yleensä aika turhia.