Tämä on jatkoa eiliselle urputusjoulukalenterin luukulle, aiheena siis eettinen kuluttaminen. Minä lähestyn sitä hyvin yksinkertaisella tavalla: Voimme jakaa kulutustuotteet joko hyviin tai sitten pahoihin. Voimme mielessämme tehdä äärimmäisen monimutkaista eettistä filosofointia ja nähdä mustan ja valkean välillä harmaan sävyjä, mutta loppupeleissä tuotteen voi vain ostaa tai olla ostamatta. ”Hei, haluaisin ostaa näistä banaaneista vain sen viljelijöille jäävän osuuden, mikä tukee luonnonmukaisuuteen suuntaavaa kehitystä, kiitos.”
Joudumme siis käytännössä jakamaan hyviin ja pahoihin myös ne tuotteet, joista emme tiedä mitään. Pyrimme tekemään valmistusmaan tai tuoteryhmän perusteella joitain päätelmiä, mutta lopulta joudumme arvaamaan. Väitän, että ryhtyessämme tähän leikkiin, etsimme syytä olla ostamatta tuotetta. Käännän ajatuksen toisin päin: Mitä jos kaikki olisi epäeettistä, kunnes toisin todistetaan? Vaikka luottamus on hieno asia, luulen että kulutustuotteiden suhteen meidän olisi tervettä elää muutama vuosikymmen epäluulon aikaa.
Olen miettinyt tätä paljon. En tiedä tämänhetkistä tilannetta, mutta viimeksi kun tutkin suklaiden eettisyyttä, luin että suurin osa (ainakin yli 50 %) maailman kaakaosta tulee Länsi-Afrikasta, jossa harrastellaan ajoittain lempiesimerkkiäni lapsityövoimailua, jopa lapsiorjuutta. Näin ollen, mikäli (kun) joulusuklaiden valmistaja ei kerro kaakaonsa alkuperää, on se todennäköisemmin ”mahdollisesti saastunutta” kuin ei. Laki ei kuitenkaan velvoita varoittamaan tästä, toisin kun pähkinöistä pähkinäallergikoille: ”May contain small amounts of child labour”. Tämän varoituksen poistamiseksi ei pelkkä mielikuvamarkkinointi riittäisi, vai riittäisikö?
Ei idea mikään uusi ole. Valmistusketjujen läpinäkyvyyttä on pähkäilty jo iät ja ajat, siellä sun täällä, ilman että mitään on saatu aikaiseksi. Mielestäni idean voisi toteuttaa huonostikin, olennaista vain on sysätä vastuu eettisyyden todistamisesta tuotteiden valmistajille. Ei niitä kiinnosta minkäänlainen yhteisymmärrys mistään, mikä liittyy läpinäkyvyyteen. Mikäli tuoteryhmään kuuluvien tuotteiden valmistusketjuihin liittyy väärinkäytöksiä, joita ei yleisellä tasolla ole vaikea todistaa, tulee valmistajien nähdä vaiva ja osoittaa etteivät väärinkäytökset koske niitä.
Meillä on paljon enemmän tai vähemmän terveitä perusnegatiivisia ennakkoluuloja naapureihin, lakimiehiin, poliitikkoihin ja autokauppiaisiin. Miksi jostain syystä oletamme että tuotteet ovat lähtökohtaisesti juuri sitä mitä sanotaan? Tämä olisi siksikin reilu lähtökohta, koska valmistajilla on aina mahdollisuus vaihtaa tuotemerkkiä, jopa valmistavaa yritystä, mikäli niin onnettomasti kävisi, että jostain tulisi sitä oikeasti huonoa julkisuutta. Uuden tuotteen pitäisi olla aina epäilyttävä mörkö, jonka alkuperää pitäisi joutua perusteellisesti selittämään. Luulen että elintarvikkeiden osalta jotain tämänsuuntaista on jo tapahtumassa, E-aineet kun ovat lähtökohtaisesti pahasta.
Olen kuullut ihmisten tuskailevan, ettei maailmassa ole mitään reilua, ettei mitään saisi ostaa. Negatiivisen informaation virta aiheuttaa kipua, siltä tekee mieli sulkea silmänsä ja korvansa. Jos onnistuisimme asettamaan oletusarvoksi sen, että tuotteet nyt vain ovat läpensä pahoja, voisi sulkea silmänsä ja korvansa niiltä, pahuuden lähteiltä. Näin voisimme keskittyä positiivisen informaation virtaan, eli saada tietoa uusista eettisistä tuotteista ja miksei samalla innostua tuotevalikoiman kasvamisesta.