Vaalikoneet ovat www:ssä olevia työkaluja, joiden avulla voi teoriassa löytää oman ehdokkaansa muutamaan monivalintakysymykseen vastaamalla. Tavallaan vaalikoneet ovat lupaus jonkinlaisesta uudenlaisesta demokratian muodosta, missä äänestettäisiin asioista eikä ihmisistä. Aloitan nyt muutaman urputusjoulukalenterin luukun pituisen matkan johonkin sellaiseen, mitä voisi kutsua yleiseksi demokratian vastustukseksi. Lähestyn kaikkea, demokratiaakin, kuluttamisen kautta. Me me olemme yhteiskuntamme kuluttajia.
Varoitus: Minä en tiedä yhteiskunnallisista asioista oikeastaan yhtään mitään. Vaalien alla yleensä ulkoistan ehdokasvalintani jollekin lähipiiristäni, jottei minun tarvitsisi yrittää leikkiä vaikeista asioista jotain tietävää. Tiedän kuitenkin jotain verkkopalveluista, jollaisia vaalikoneet ovat. Tiedän palveluita itsekin tehneenä ainakin sen, etteivät ne synny itsestään. Vaalikoneet eivät siis ole absoluuttisesta totuudesta itsestään kummunneita yhteiskunnallisten ongelmien karttoja, vaan ne ovat joidenkin laatimia. Se mitä vaalikoneissa kysytään tai jätetään kysymättä, on jonkun tekemä valinta.
Pyydän visualisoimaan Metsämonologi-ukkelini (urputusjoulukalenterin sarjakuvan hahmo) lausumaan seuraavan lauseen, korostaen lainausmerkkejä sormillaan, ehkä hieman myös silmillään: Vaalikoneet ovat uudenlainen kanava ”kouluttaa” äänestäjiä ”ymmärtämään” yhteiskunnallisia asioita.
Jos minulta kysytään jotain verotuksesta, eli ymmärryskykyni reippaasti ylittävstä aiheesta, on kysymyksen muotoilulla suurikin vaikutus vastaukseeni. Vaalikoneiden käyttö eroaa perinteisen poliittista agendaa sisältävän sisällön kulutuksesta siinä, että vastatessani kysymykseen, tulen lukinneeksi minulle syötetyn näkemyksen koska se on minun itseni ruksima. Kaikkein parasta on, että vaalikoneet otetaan riemulla vastaan uudenlaisina äänestäjien vaikutusvälineinä. Vaikuttamisen välineitä ne ovatkin, äänestäjiin vaikuttamisen välineitä.