Suvi kaipasi kestävästi kalastettua, kohtuuhintaista kalaa, mutta säilykelohi ei maistunut: ”Ratkaisuna ongelmaan päädyin kokeilemaan MSC-sertifioitua säilykelohta. Tiedän, kuulostaa epäilyttävältä, mutta onhan säilyketonnikalakin ihan hyvää, joten miksei säilyke voisi toimia myös lohen kohdalla. Eihän säilyke ikinä ole tuoreenveroista, mutta jos sillä saisi edes yhden lisäkala-annoksen ruokavalioon.

Yksi kokeilukerta kuitenkin riitti. Säilykelohi ei toimi millään tasolla. Se ei maistu millekään ja purkissa on epämääräisen kalamössön lisäksi ihan selkeästi nahan paloja ja pieniä ruodonkappaleita. Yäk! En edes halua tietää, mitä kaikkea muuta purkkiin on laitettu. Koska ruokaa ei heitetä roskiin, tuo yksi purkki tuli syötyä, mutta toista en kyllä osta.” (Mari Koo)