Dressmanin myyjä ei antanut Tillmanin tehdä paitaostostaan rauhassa: ”Ensin hän tyrkytti kolmea paitaa kahden hinnalla.
Sanoin, että minä ostan yhden paidan yhden hinnalla.
Sitten hän kysyi, mistä minä olen ja mihin minä menen.
Vieressä oleva teologityttäreni oli jo siinä vaiheessa varuillaan, sillä hän tietää tarkasti sen, kuinka lähelle satakuntalaista naismainen miespuolinen vaatemyyjä pääsee, ennen kuin asianomainen satakuntalainen ryhtyy puhumaan kielillä ja jaloillaan.
Seuraavaksi papukaija mainosti Dressman–nappitakuuta.
Ajattelin, että ole nyt saatana hetken hiljaa. Minä olen ostamassa paitaa ja se on sekä harvinainen, että myös herkkä hetki. Jos tuo imelä liippari tulee vielä metrinkin lähemmäksi sovituskoppia, minä ryhdyn huutamaan.
Se liippari kysyi edelleen, mistä minä olen ja mihin minä menen? Tyttäreni vastaili puolestani ympäripyöreitä. Sitten se liippari kysyi taas sukista. Tarvitsenko?
Tytär puri huuliaan jo sinisenä ja punaisena. Ajattelin, että jos kerran vielä kysyy sukista, sanon, että valkoisia tennissukkia, kiitos, 10 paria. Niitä minä käytän. Mutta raitojen värin pitää sointua puvun väriin.
Kauhea kauppa.” (Mari Koo, kiitos Kaisa K:lle linkistä!)