Kirsimaria pettyi Heurekan kahvilaan: ”Heurekan Cafe Einstein oli likainen, meluisa, kallis ja aivan liian tavallinen hetkeä aiemmin kokemamme näyttelyn jälkeen. 20×0 korosti niin voimakkaasti ympäristöarvoja ja maapallosta huolehtimista, että jotenkin naiivisti odotin myös kahvilan kulkevan samoilla linjoilla. Kahvila oli iso pettymys, mutta onneksi meillä oli vielä liput planetaarioon, jonka elokuva sai unohtamaan harmituksen.
Illalla mietin siskoni kanssa, mitä kahvilassa voisi tarkoittaa se, että siellä tehtäisiin jotain parhaillaan pyörivän näyttelyn teemaan liittyvää. Eihän sen tarvitsisi olla suurta: vaikkapa voileipiä, johon voisi itse valita täytteet (minulla on niin paljon ruokavammoja, että arvostaisin tätä myös siksi etten aina joutuisi poistamaan ostoleivistä täytteitä). Täytteiden kohdalla voisi olla vaikkapa värikoodein merkitty niiden hiilijalanjälki tai – hyvänen aika – vaikkapa alkuperä. Kahvin ja teen kohdalla voisi olla erilaisia vaihtoehtoja, samoin lounaan. Jos suoraan sanon, kahvilan henkilökunta voisi vaikka aloittaa pyyhkimällä pöydät ja korjaamalla likaiset astiat pois…” (Mari Koo)