Kulutusjuhla

Elintarvikkeiden raaka-aineiden alkuperämerkinnät kehittyvät: tapaus vispipuuro

S-ryhmä ilmoitti taannoin, että ensi vuonna lähes kaikista Rainbow-tuotteista löytyy tieto pääraaka-aineen alkuperästä.

Eilen kiinnitin huomiota kyseisen kaupparyhmän vispipuuron pakettiin. Siinä kerrottiin, että mannasuurimot ja puolukat ovat Suomessa.

Hyvä alku! Vielä on tosin matkaa esimerkiksi sveitsiläisiin merkintöihin, joista viime vuonna kirjoitin.

Ymmärrän, että alkuperien selvittäminen ei ole vaivatonta, mutta uskon, että se on kaupparyhmille vaivan väärti. Mielestäni kannattaisi merkitä myös ne muut kuin pääraaka-aineet: esimerkiksi vispipuuron kohdalla väistämättä jää miettimään, että mistä sokeri ja mehutiivisteet ovat kotoisin.

Ja juu, taloutemme käyttää esimerkiksi tällaisia eineksiä. Nykyisin kai pitäisi vain mainostaa niitä kertoja, kun itse väsäilen vispipuuron. Sitäkin teen, mutta kaupan eines on usein täysin kelvollinen tuote vispipuurohaluihin.

2 Comments

  1. ”Nykyisin kai pitäisi vain mainostaa niitä kertoja, kun itse väsäilen vispipuuron.”

    Heh. 🙂

    Eiköhän imagonrakennusta ole somessa ja somettomuudessa ilmankin ihan riittävästi.

    • Mjoo, minua hetkittäin huvittaa einesvastustus ja toisaalta omatekoisuuden hehkutus. Kun ei ruokajutut ihan niin suoraviivaisia ole. Siksi välillä on mielestäni paikallaan kertoa, että eineskin voi olla ihan jees 🙂