Muutama vuosi sitten ilmestyi useita palasaippuoita ja niitä valmistavia pikkufirmoja. Tällöin itsekin innostuin palasaippuoista: ne kestävät pitkään, turhaa jätettä ei synny eikä tarvitse maksaa nestesaippuoiden vesimääristä.
Edelleen käytän palasaippuoita, ja kropalle ja kasvoille minulla on omat tuotteensa.
Lisäksi hiuksiin käytän palashampoota. Ensimmäisen palashampoon ostin varmaan aikoinaan Lushista. Sen jälkeen olen ostanut suomalaisten pienempien valmistajien shampoota.
Palashampoon paras puoli on sen riittoisuus. Minulla on nyt lyhyet, värjäämättömät hiukset (viime vuonnahan kerroin päätöksestäni lopettaa hiusten värjäys), ja yksi shampoopala tuntuu kestävän suunnilleen ikuisuuden.
Koska palashampoo siis kestää pitkään, niin sen hinta on halpa. Ostin nyt uuden palan noin seitsemällä eurolla, ja edellisen olin ostanut varmasti pitkälti yli vuosi sitten.
Tosin olen aina vähän ihmetellyt, miten jotkut saavat lutrattua shampoopullot tyhjiksi niin nopeasti. Eli varmaan osittain kestävyydessä on kyse siitä, että olen ylipäätään tottunut käyttämään shampoota vain vähän.
Palashampoiden ja -saippuoiden huono puoli on niiden säilyttäminen ja mukanakuljettaminen. Palat vaativat alustan, jossa ne pääsevät kuivahtamaan. Onneksi suihkussamme on sopiva pikkuritilä, johon palat voi laittaa ja joka ei kuitenkaan ole suihkun vesivirran alla.
Uimahallireissuilla ja matkoilla minulla on mukana nesteshampoota ja -saippuaa pienissä purkeissa, koska palasaippuat tuntuvat hankalilta kuljettaa mukana.
Lisäksi palashampoiden kohdalla muistutetaan, että aluksi hiukset voivat tuntua pesun jälkeen tahmeilta. Aiheesta kirjoittaa eilisessä blogitekstissään Eskapismi:
”Ja voi kyllä, ensimmäinen pesukerta oli aivan järkyttävä! Hiukset olivat todella tahmaiset! En edes yrittänyt harjata niitä, eikä niitä tehnyt mieli koskea lainkaan kuivanakaan. Nyt, noin 8 pesukerran jälkeen ne alkavat muuttua puhtaamman tuntuisiksi. Ja mikä parasta, ne tuntuvat tuplasti tuuheammilta, ilmavammilta kuin ennen.”
Paketeissa kehotetaan usein myös kahteen vaahdotukseen, mutta itselleni riittää yksi kerta.
En käytä hoitoaineita, ja muotoilutuotteita vain silloin tällöin.
Kuvassa on Ruohonjuuresta ostamani Flow-shampoopala. Päänahkani, kuten muukin ihoni, kuivahtaa talvella, joten toivon tämän sopivasti hellivän päätäni. En ole suuri luonnonkosmetiikan hehkuttaja, eli en usko niiden automaattisesti olevan parempia kuin ns. tavalliset, mutta palashampoita en ainakaan ole nähnyt esimerkiksi perusmarkettien kosmetiikkahyllyillä.
Mikael
Mä reissaan Todella paljon ja palasaippua on hyvä, kun vie vähemmän tilaa ja menee lentokenttien turvatarkastuksesta läpi.
Aina kun ei oo pesukoneita käytössä, niin käytän jotain halpoja palasaippuoita myös lavuaaripyykkäykseen. Pisin aika pelkillä paloilla on ollu reilu puol vuotta viidakossa.
Kuljetteluun käytän uudelleensuljettavaa muovipussia.
Mari Koo
Mikael, uskon, että paljon reissatessa ovat käteviä, onhan se palanen riittoisakin. On minulla joku hotellista napattu pieni palasaippua tätä reissutarkoitusta varten, mutta se on jäänyt vähälle käytölle. Muovipussissa monet saippuat muuttuvat nuhjuksi, jos se saippua pyörii märkänä pussissa pitkään eikä sitä muista kuivattaa välillä.
Minulla on muitakin kosmetiikkatuotteita pikkupurnukoissa, ja ne purnukat sitten menevät näppärästi yhteen kosmetiikkapussiin.
Pauliina
Aloin miettiä että miten pala säilyis kuivana, matkailukelpoisena ja hygienisenä – siten jos annostelee sen muuten kuin pintaa liuottamalla. Oli joku muukin keksinyt, haeskelin aihetta. Varmaan paremmankin toteutuksen saisi aikaan, mutta tällainen saippuaraastin/annostelija löytyi, parikin mallia http://www.nathaliestaempfli.com/index.php?/graduation/soap-flakes/
Mari Koo
Vau ja kiitos, eipä olisi itselle tullut moinien mieleen!
Mira
Itse olen pari palashampoota käyttänyt & niitä voin hyvinkin suositella! Merkki on J.R. Liggett’s ja itse olen niitä Amerikasta iherb.comista tilaillut muiden ostosten yhteydessä: http://www.iherb.com/J-R-Liggett-s
Hinta on edullinen (tuollainen yksi pala tosiaan riittää pitkäksi aikaa, vaikka mulla on pitkät ja paksut hiukset) ja nämä eivät mitään turhia myrkkyjä sisällä. Jättää hiukset (ainakin omani) hyväksi; ei mitenkään esim. tahmaisiksi.
No, silti täytyy sanoa, että koen helpommaksi levittää nestemäistä shampoota hiuksiini, joten en kokonaan palashampooseen ole siirtynyt siltikään.
Mari Koo
Kiitos tästäkin vinkistä! iHerb on minulta vielä kokeilematta, vaikka sitä on paljon kehuttu.
(Tällä hetkellä ostan niin vähän kosmetiikkaa, pyrin käyttämään vanhat pois ennen kuin ostan mitään uutta. Ja kun meikkaan nyt harvoin, niin ei edes meikit kulu.)
Kitupiikitär
Meikäläinen on pesee pitkät ja paksut hiukset ihan vain Marseille-saippualla. Puolen kilon pala maksoi Prismassa muistaakseni 2-3 euroa ja riittää pelkkää hiustenpesua ajatellen monen vuoden pesukertoihin. Hiukset ovat puhtaat eikä tarvitse enää käyttää hoitoainetta, sillä takut ovat poissa.
Mari Koo
Kaverini vinkkasi samaa, kun olin tämän kirjoittanut. Kunhan saan jo varastossa olevat palat kulutettua, niin testaan!