Arkijärjen Jenni kyseli mieheltään kaapissa käyttämättömänä olleesta takista: ”Sain vastaukseksi seikkaperäisen selostuksen takin käyttötarkoituksesta. Se on tarkoitettu käytettäväksi vaellusretkillä. Huomautin, että emme ole koskaan käyneet vaeltamassa. Emme ole myöskään suunnitelleet vaellusretkiä. Takkia on tiettävästi viimeksi käytetty viime vuosituhannen puolella. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä – takkia ei missään nimessä saa laittaa pois, koska on mahdollista, että joskus vielä lähdetään vaellusretkelle, jolla sitä voi käyttää.
Koska avioliitossa on pitkälti kyse kompromisseista, annoin asian olla. Sitä paitsi – yksi takki sinne tai tänne, kokonaisuuden kannalta sillä ei ole juurikaan merkitystä. Episodi kuitenkin havainnollistaa, että toisen ihmisen tavaroita on paha lähteä arvottamaan. Se, mikä minusta näytti täysin tarpeettomalta kaapintäytteeltä, oli puolisolle käyttökelpoinen esine, jonka poisheittämisestä seuraisi pelkkää harmia. Toisaalta koska kyse oli vaatteesta, joka ei ole mitenkään tiellä ja jolle on kaapissa paikka, se ei tuntunut niin tärkeältä.” (Mari Koo)
Joku
Havainnollistaa hyvin, kuinka tavarat kantavat mukaan (usein toteutumattomia) odotuksia.
Jos näitä toteutumattomia odotuksia on kerralla painolastina liikaa, tavara alkaa yleensä ahdistaa.
Vaikka ahdistaisi, luopuminen tavaroista ei aina ole helppoa, koska se tarkoittaa luopumista niihin kiinnitetyistä odotuksista.
Onnellinen hän, joka ei tällaisia odotuksia itselleen kehitä – tai jolle ne ovat vielä toiveikkaita.
Sanoinko tarpeeksi useasti ’odotuksia’?