Kulutusjuhla

Lidlistä on tullut hyvä haastaja vähittäiskauppaan

Suomessa on viime vuosina keskusteltu paljon vähittäiskaupan rakenteesta ja etenkin siitä, että kauppa on liikaa kahden suuren hallussa.

Mutta on sentään Lidl, joka on myös kasvanut reippaasti.

Lidl tuli Suomeen vuonna 2002. Silloin taisin minäkin nyrpistellä kaupalle: mitä lie halpiskamaa, ulkomaalainen ja kaikkea! Tosin en tainnut edes käydä tutustumassa Lidliin kovin nopeasti, koska myymälöitä ei ollut missään lähistöllä.

Vuosien saatossa oma asenteeni on muuttunut. Samoin on tainut käydä suurelle osalle suomalaisista.

Nyt Lidl on mielikuvissani tärkeä haastaja K- ja S-ryhmälle. Lidlin tuotteet ovat usein edullisempia kuin vastaavat jossain toisaalla, ja jotkut ovat suorastaan löytöjä hinnan ja laadun suhteen. Eikä Lidlissä kysellä kanta-asiakaskorttia.

Lisäksi Lidlin tarjouksista voi ostaa vaikka pyöräilyhousut, kenkätelineen tai pyykkikorin, kuten itse olen ostanut.

Mutta koska Lidl ei edelleenkään ole lähikauppani, niin arjen asiointi suuntautuu pääsääntöisesti noihin muihin kauppaketjuihin.

Lähiruokakaupat ovat viimeisen vuoden aikana lopettaneet kotikulmilta Helsingin Punavuoren liepeiltä, mutta ehkä pieni Lidl menestyisi täälläkin? Lähin Lidl on nyt Kampissa, ja omat kulkureittini suuntautuvat harvoin sinne.

2 Comments

  1. Lidli on tehnyt hyvää Suomen vähittäiskaupalla. Vielä kun saataisiin joku iso peluri mukaan alkaisi markkina toimimaan. Taitaa vain olla niin hyvin kilpailu estetty etteivät tule.
    Voisiko toinen Saksalainen Aldi tulla sen sijaan. Liddl ja Aldi kilpailevat monessa paikassa.

    • Käsittääkseni monet väittävät, ettei Suomi kiinnosta ulkomaalaisia vähittäiskauppaketjuja, mutta saa nähdä. Keski-Euroopassa vähittäiskaupan kilpailu on kieltämättä ihan toista luokkaa kuin Suomessa.