Elina Lappalainen kommentoi kananugettien sisältöä: ”Ravitsemuksellisesti tässä ”teurasjätteessä” ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Eihän se jätettä ole, vaan elintarvikekelpoista tavaraa, samasta eläimestä peräisin. On silti ymmärrettävää, että moni syö mieluummin eläimestä vain ns. laatuosia. Ja kuluttajalle pitäisi tehdä ainesosaluettelossa selväksi, mitä tuote sisältää.
Mutta. Kokonaan toinen kysymys on, onko nykymallinen broileriteollisuus eettisesti kestävää. Ja ovatko nugetit laadukasta ja hyvää ruokaa. Kuka luuli nugettien olevan kokolihaa? Halvalla ei saa hyvää. [- – -] Entä olisiko sittenkin ekologisempaa ja eettisesti kestävämpää jättää ainakin osa niistä eläimistä kokonaan kasvattamatta ja syödä vähemmän lihaa? Entä jos eläimet tuottettaisiin eettisemmillä ja ekologisemmilla tuotantotavoilla? Lihateollisuus pitää argumentista, jonka mukaan ruhon kokonaan käyttäminen on ekologisesti järkevää. Antaahan se samalla oikeutuksen heidän toiminnalleen.” (Mari Koo)
Saara
Pitänee kommentoida kun sana ”etiikka” mainitaan, vaikken millään jaksaisi (pyydän siis etukäteen anteeksi jos ja kun kuulostan kärtyltä).
Lappalainen suhtautuu alun perinkin nuivasti lihansyöntiin, joten eettisyyden ”arviointi” kääntyy äkkiä lihansyönnin vastustamiseksi yleisellä tasolla ja kirjoittaja hakee nugettipaketista pönkitystä ennakkoasenteelleen. Jos aiotaan arvioida aidosti jonkin eettisyyttä eikä vain toitottaa omaa agendaa, pitäisi ensiksi malttaa olla puolueeton ja pyrkiä vapautumaan ennakkoasenteista tai ainakin tunnistaa ne ja tuoda ne esiin reilusti niin että lukijat osaavat olla erityisen kriittisiä.
Jos arvioidaan kananugettien eettisyyttä, pitäisi malttaa pysyä asiassa ja puhua vain niistä nugeteista eikä koko maailman pahuudesta tai ”kokonaan toisista kysymyksistä”. Nugettien syömistä pitäisi Lappalaisen mielestä verrata aivan toisen kaliiberin vaihtoehtoon eli kasvissyöntiin. Realistisempaa olisi verrata sitä siihen että kanoista ei hyödynnetä muuta kuin parhaat lihapalat ja muut osat hävitetään jätteenä. Jostain syystä Lappalaisen ”etiikka” ymmärtää ihmisiä jotka haluavat syödä vain rintafilettä? Tämä logiikka ei avaudu minulle, kuten ei sekään että siitä faktasta että ruhon käyttäminen kokonaan on ekologista saataisiin ”oikeutus” lihateollisuuden toiminnalle.
Ruhon käyttäminen kokonaan on ekologisempaa ja siten eettisempää kuin sen käyttämättä jättäminen. Eri asia on, että kaupan asiakkailla on oikeus tietää mitä ostavat (tosin ainakin Suomessa käytössä on pakkausselosteet. Ehkä niiden pitäisi olla nykyistä havainnollisemmat eikä puhua ympäripyöreästi ”lihaan verrattavista ainesosista”). Tästä ei voida päätellä lihateollisuuden moraalisesta oikeutuksesta vielä yhtikäs mitään, vaan korkeintaan että on olemassa ainakin kaksi tapaa syödä lihaa: sellainen jossa napsitaan vain hienoimpia paloja ja sellainen jossa joko kelpuutetaan tai peräti suositaan vähemmän cooleja ruhonosia. Kanan syömättä jättäminen on huono vertailukohta, sillä olemattomia kanoja emme näe. Mistä tiedämme, millaisia kanavuoria ihmiset jo jättävät syömättä? Olematon on siis huono eettisyyden mitta, jos meillä on myös kaksi olemassaolevaa kanaa, nimittäin se joka on hyödynnetty kokonaan ja se josta on närpitty vain parhaat palat.
Lihaa syövät tiettävästi ihmisyksilöt, ei lihateolllisuus, joten jos tästä jokin eettinen opetus voidaan vetää, se on käsittääkseni seuraava: jos syöt lihaa, toimit eettisemmin jos syöt sellaista mikä ei kaikille kelpaa. Se onko jämäpaloille kysyntää vai menevätkö ne jätteeksi on siis kysymys jossa ratkaisevaa ovat lihaa syövien (eivät vegaanien) ihmisten valinnat. Näyttäisi siltä, että on olemassa eettisesti olennaisella tavalla erilaisia vaihtoehdot. Tosin, ennen kuin ryhdymme moralisoimaan yksilöiden valintoja pitää muistaa, että hyvienkin ihmisten ruokavalinnoissa voivat painaa muutkin seikat kuin eettisyys, esimerkiksi terveysnäkökohdat, saatavuus, ja se millaiseen ruokaan itse kunkin on varaa panostaa (ajallisesti, rahallisesti, taidollisesti).
Aina voi tietysti sanoa että kasvisruokailu on ratkaisu kaikkeen, mutta se ei ole erityisen rakentavaa tavallisen makkaranpurijan näkökulmasta (emme nyt mene siihen että tämä koko näkökulma lähtee eläinoikeusetiikasta, ja esimerkiksi omaa ajatteluani lähempänä oleva maaetiikka lähestyy syömisen problematiikkaa aivan toisin). Enemmistön eli moraalisesti kehnojen makkaranpurijoiden pitäisi taas kiinnostaa etiikan ystäviä, koska tiedostavat ihmiset usein tekevät jo parhaansa ja tuntevat riittämiin syyllisyyttä heikkouksistaan. He eivät moralisointia kaipaa, eikä sätti tehoa taviksiin joille se on syystä tai toisesta täysin epäolennainen vaihtoehto. Joten onko moralisoinnilla muuta virkaa kuin puhujan egon pönkittäminen?
Mari Koo
Erinomainen kommentti jälleen kerran, Saara!