Tänään vietetään kansainvälistä kuluttajan oikeuksien päivää.
”Päivämäärä on valittu siksi, että 15.3.1962 Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy kongressille pitämässään puheessaan kiinnitti ensimmäisenä merkittävänä poliitikkona huomion kuluttajan oikeuksiin.”
Tänä vuonna päivän teemana ovat kuluttajan digitaaliset oikeudet. Kuluttaliiton sivuilla voi osallistua myös aiheeseen liittyvään kyselyyn ja arvontaan.
Eilen osallistuin Kuluttajaliiton ja Kuluttaja-lehden kuluttajan oikeuksien päivän tilaisuuteen. Kuluttajaliiton puheenjohtaja Leena Simonen julkisti päivän teemaan liittyneen tiedotteen internetliittymien vähimmäisnopeuden nostamisesta, ja pääsihteeri Juha Beurlingin johdolla kohotettiin päivän malja.
Lisäksi tapahtumassa puhui upea Linda Liukas, joka on singahtanut Suomen kirja-alan nimekkääksi tekijäksi: hänhän on kerännyt joukkorahoituksella ison läjän rahaa kirjaan, jonka tarkoituksena on opettaa lapsille koodausta.
Linda Liukas totesi puheenvuorossaan olevansa itse ahkera digitaalisten palveluiden käyttäjä. Pilvipalveluissa kulkevat niin musiikki kuin varmuuskopiot. Nettikaupoista hän hankkii paljon tarvitsemaansa wc-paperista alkaen.
Kuluttajaliiton puheenjohtaja Leena Simonen, pääsihteeri Juha Beurling ja marttojen toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä juhlistivat kansainvälistä kuluttajan oikeuksien päivää.
Kulutusjuhla ry on Kuluttajaliiton paikallisyhdistys. Liittymällä yhdistykseemme liityt siis samalla Kuluttajaliittoon ja olet oikeutettu liiton jäsenetuihin.