Olga Temosta nolottaa kaupassa, kun hän aiheuttaa kassalle jonoa viikon ruokaostoksillaan: ”Saapuessani kohti kassaa täyteen ahdetun ostoskärryni kanssa, näen ihmisten hätääntyneet ilmeet, kun he yrittävät ehtiä hihnalle ennen minua. Kun taakseni tulee joku, jolla on korissa muutama ostos, tarjoan aina mahdollisuutta mennä minun edelleni. Mutta kun enhän minä kaikkia voi päästää ohi, muuten en pääse kaupasta koskaan pois, ja etenkin jos lapset ovat mukana, haluan pois mahdollisimman pian. Niinpä minä siis tukin kassan kaalinkerien, pähkinöiden, perunoiden ja spelttijauhojeni kanssa. Ja minua alkaa hävettää.
Nyt kuuluu ”Kassoille tarvitaan ruuhka-apua” ja selkäni on hiestä nahkea. Tervehdin kassaa ja sitten, taas, vaikka kuinka päätin että tämä on ihan ok ostaa näin paljon kerralla, aloitan selittelyn: ”Taas mä tulin tukkimaan teidän kassan” soperran naama punaisena. Miksi sanoin sen? Sehän on kaupalle vain hyvä, että joku todella shoppailee siellä. Sitten suustani tulee seuraava vakiolauseeni: ”Tän siitä saa kun käy kaupassa kerran viikossa!”. Yritänkö minä siinä selitellä, että koen olevani vähän parempi ihminen, koska käyn kaupassa harvemmin? En kyllä koe olevani hyvä tai parempikaan vaan tunnen oloni ainostaan tosi noloksi, enkä edes tiedä miksi.” (Mari Koo)
Timo Lampi
Mä en ymmärrä miks tarttis kassalla hävetä täyttä kärryllistä ostoksia. Itte ostan aina kukkurakärrillisen, koska käyn vaan kerran viikossa kaupassa.
Onhan se veemäistä sitten pakata niitä ostoksia kasseihin, koska kassa siirtää hihnalla jälkeenpäin tulevien ostoksia ja sitten on omat ostokset rytyssä.