Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'ruoka' merkittyjä kirjoituksia

»   Suolaa & hunajaa -blogin Jonna aikoo seurata helmikuu ajan ruokakulujaan tavallista tarkemmin. Taustana hän kertoo omasta suhteestaan ruokaan: “En ylenmääräisesti törsää ruokaan, mutta enpä siinä juuri pihistelekään. Hyvä ruoka on meille nautinto, johon panostamme mielellämme. Myös ulkona syömiseen. Jos muutamaa ylihintaista tai ala-arvoista ravintolaillallista ei lasketa, en muista koskaan harmitelleeni ruokaan käytettyä rahaa. Vain huonosta ruoasta maksaminen harmittaa, samalla rahalla saa hyvääkin. Emme hamstraa tavaraa, en harrasta shoppailua ja mitä enemmän ikää kertyy, sitä harkitsevampi kuluttaja minusta on tullut. On ollut aikoja, joina rahat ovat olleet tiukemmalla. Silloin söin mieluusti kaurapuuroa vaikka viikon, jos se oli hinta uudesta puserosta. Nyt tilanne on päinvastainen, en kaipaa tavaraa, vaan arvostan elämyksiä – niissä ruoalla on usein iso rooli. Ymmärrän olevani onnekas; nykyisessä kahden työssäkäyvän aikuisen lapsettomassa taloudessa ruokalasku ei muodostu kipupisteeksi. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että paras ruoka on yleensä yksinkertaista, eikä hyvä ruoka vaadi valtavaa lompakkoa. Viitseliäisyyttä se välillä vaatii.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Halpuuttamisen tausta: kuluttajilta on voitu kiskoa huoletta ylihintaa

wednesday 20. januaryta 2016 klo 13.59 kirjoittajana Mari Koo

Kävin eilen S-ryhmän halpuuttamisen tiedotustilaisuudessa. Siellä kerrottiin, että hintoja voidaan alentaa mm. siksi, että maailmanmarkkinahinnat ovat tippuneet ja kaupan katetta vähennetään.

Suomalaisen ruokakaupan katteita, voittoja ja keskittymistä parille isolle tekijälle on kritisoitu kauan (mm. Konttinen, Seppo, 2011: Suomalainen ruokalasku). Kauan kauppa myös vastasi, että ruuan hinta on ihan kohdallaan ja katteet asialliset ja kalliit hinnat johtuvat aivan muista syistä kuin vähäisestä kilpailusta.

Nyt katteesta on yllättäen varaa nipistää.

Tunnen itseni huijatuksi. S-ryhmän olisi aina pitänyt olla osuuskuntatoimintaa eli ei voittojen takomista, vaan ennemmin hyvän jakamista.

Miksei saavutettuja katteita voitu muuttaa jo esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, kun S-ryhmä porskutti eteenpäin suurine voittoineen? Sen sijaan pistettiin pystyyn ABC:t ja jätti-Prismat.

Kysyin tätä tiedotustilaisuudessa, jossa paikalla olivat pääjohtaja Taavi Heikkilä, kenttäjohtaja Arttu Laine ja kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu. Tässä saamani vastaus (nauhoitin kommentit, jotta pystyin ne kirjaamaan myöhemmin tekstiksi mahdollisimman hyvin):

“On tapahtunut iso muutos. Me tutkimme ja kysymme asiakkailta tietysti koko ajan. Perusviesti oli aiemmin, että halutaan hyviä ruokakauppiaita ja entistäkin laajempia valikoimia. Syksyn 2008 jälkeen Suomen taloudella alkoi mennä toisin ja viestit kuluttajilta muuttua. Tänä päivänä viesti kuluttajilta on ihan erilainen. Ei haluta enää kaikkea laajemmaksi, vaan mennään niiden perusasioiden äärelle. Kuluttajan oma talous heijastelee tilannetta.
Koko ajanhan me on tietysti pyritty olemaan mahdollisimman edullisia. Toki keskustelu on ollut sellaista, että Suomessa on ruoka kallista ja kauppa keskittynyttä. Tarkoituksella haluamme kertoa, että ei se nyt ihan näin ole.”

Esitin jatkokysymyksen:
“Eli te ette tinkineet katteesta kymmenen vuotta sitten, koska kuluttajat eivät varsinaisesti vaatineet sitä?”

“Kyllä sitäkin on pyritty koko ajan tekemään, mutta se kuluttajan tarve on nyt toisentyyppinen, haluttiin laajentua. Valikoiman laajentaminenhan on ollut huikeaa, nykyisin Prismoissa on aivan erilainen määrä tuotteita kuin 1990-luvulla. Kyllä se syksy 2008 ja siitä alkanut taantuma muutti montaa asiaa niin meillä kuin muualla Euroopassa.”

Keskustelua jatkettiin myös toteamalla, että viime vuonna S-ryhmä uudisti strategiaansa.

“Siinä keskustelussa kirkastui, mitä haluamme olla osuuskauppana. Siitä nostettiin uudelleen osuustoiminnan merkitys. Hintojen lasku on kaikkein konkreettisen, näkyvä asia. Taustalla oli tietysti markkinatilanne ja kuluttajan heikentynyt ostovoima, mutta pohja on siis osuustoiminnassa.”

Kyllä nyt kuluttajan mieltä kaihertaa. Osuuskauppa olisi voinut alentaa katettaan jo ajat sitten, jos olisi tahtonut toimia osuustoiminta-aatteensa mukaisesti.

Mutta ei: sen sijaan nyt sanotaan, ettei hintoja alennettu aiemmin, koska kuluttajat halusivat suuria kauppoja ja laajoja valikoimia. Kysyttiinkö meiltä kuluttajilta, että haluatteko ennemmin halvemmat hinnat vai isommat kaupat? Jos kysyttiin, niin ihmettelen, jos väitimme haluavamme ennemmin jättimarketteja kuin edullisempaa ruokaa.

Onneksi tuli Lidl. Saksalaiset ovat onnistuneet järisyttämään kahden suuren suomalaisen toimintaa ja ruokaketjua. Samalla tietysti moni muu asia on muuttunut.

Toivottavasti elintarvikeraaka-aineiden tuottaja saa ketjussa riittävän hyvän korvauksen toiminnastaan. Monien tuottajien neuvottelumahdollisuus isojen yritysten kanssa on kuitenkin olematon, joten oudolta tuntuisi, jos hintojen alennukset eivät vaikuttaisi kokonaisketjussa myös tuottajapuoleen.

Mutta en minä luota teihin, isot suomalaiset kauppaketjut. Säälittävästi kirkassilmin olen halunnut uskoa, että ette kovin pahasti huijaisi minua. Enää en usko.

Mutta toisaalta: en usko, että te myöskään piittaatte siitä, mitä minä piipitän.

Halpuutusta

Halpuutus 2

Be Sociable, Share!

»   Suvi Auvinen osallistui vegaanihaasteeseen: “Olen kaupassa useamman kerran pitänyt kilon kermajuustopötikkää sylissäni, tuntien sen viileän, sileän pinnan käsieni alla ja unelmoinut hetkestä, jolloin voin taas upottaa hampaani siihen. Juusto lienee ylivoimaisesti suurin yksittäinen syy, joka estää vegetaristeja ryhtymästä vegaaneiksi. Enkä ihmettele: juustolle ei yksinkertaisesti ole kelvollista korviketta vegaaniruoan saralla. [- – -] Minä nostan hattua vegaaneille. Saatte jatkossa(kin) käyttäytyä kuin olisitte muita parempia, sillä olettehan te. Minä en pysty jokapäiväisessä elämässäni siihen mihin te. Suosittelen lämpimästi jokaista selvittämään, mistä ruoka tulee ja kyseenalaistamaan käsityksensä siitä, mitä voi kutsua ruoaksi. Aionko minä mennä viikon päästä kauppaan ja ostaa juuston? Kyllä. Mutta teen sen harkiten pitäen mielessä sen kärsimyksen, jonka juustoni tuottaminen on vaatinut. Toivottavasti jonain päivänä olen moraalisesti vahvempi ja voin jättää eläinperäiset tuotteet kauppaan. ” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Elina Lappalaisen blogiteksti valmisruuan laadusta on herättänyt jonkun kommentoimaan, kuinka Lappalainen on kermaperse, jonka kotiin pitäisi lähettää pernaruttokirje. “Yksittäisiä nettiraivoajia kiinnostavampaa on kuitenkin ilmiö, joka kertoo syömisen eriarvoisuudesta. Olet sitä mitä syöt – myös yhteiskuntaluokaltasi. Ruoka jakaa voimakkaasti ihmisiä myös Suomessa. On paljon sellaisia, jotka kokevat että heillä ei ole varaa valita. Ruoka on ruokaa, älä nirsoile! Tammikuussa HS kertoi viidenneksen suomalaisista säästäneen ruokakaupassa. Taantuman ilmapiirissä puhe laadukkaista raaka-aineista ja eettisistä ruokavalinnoista voi monesta tuntua jopa rienaukselta – jos omassa arjessa joutuu laskemaan joka sentin. Pyydän anteeksi, jos joku loukkaantui tekstistäni. Tarkoitukseni ei ollut ylenkatsoa ihmisiä, joilla ei ole varaa kuin edullisiin ruokavalintoihin. Päinvastoin. Olen sitä mieltä, että myöskään elintarvikeyhtiöiden ei pitäisi ylenkatsoa kuluttajia syöttämällä kansalle mitä tahansa. Myös edullisten ruokien raaka-aineiden pitäisi kestää tarkempi tutkiminen.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Työblogini puolella kirjoitin perjantaina syistä, miksi kuluttajat näyttävät nyt ostavan yhä useammin hunajaa suoraan tuottajalta. Syitä lienevät mm. tieto alkuperästa ja hunajan tuotantotavoista, mutta kenties myös periaatteellinen halu suosia suoraostoksia vähittäiskaupan hyllyjen sijaan: “Hunajavalikoima hyllyissä on kasvanut, mutta valikoiman kasvu on ulkomaisten hunajien ansiosta: esimerkiksi muualta tulevat luomuhunajat saavat hyllytilaa. Samoin esimerkiksi Tanskassa pakatut, suomalaista halvemmat hunajat, näkyvät nyt valikoimissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita suoraan sitä, etteivät ihmiset ostaisi kotimaista hunajaa. Ilmeisesti kuluttajat ostavat hunajaa yhä useammin suoraan tuottajalta (kotoa, markkinoilta, netistä tai muuta kautta). Ja miksipä eivät ostaisi, jos tiedossa on sopiva mehiläistarhaaja?” (Mari Koo) Ei kommentteja.

SRE:n haaste: Keräily takaisin ruokapöytään

sunday 30. januaryta 2011 klo 21.31 kirjoittajana Eko-Matti

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma haastoi Kulutusjuhlan ja muut kuukauden ruokablogi -tunnustuksen saaneet: “Minkä asian (raaka-aine, tapa, piirre) suomalaisesta ruokakulttuurista tahtoisit siirtyvän/vahvistuvan jälkipolville ja mikä on oma keinosi sitä vahvistaa/siirtää?”

Kulutusjuhlan puolesta otin haasteen vastaan: minusta suomalaisessa ruokakulttuurissa on vielä aika hyvin voimissaan luonnon antimien (marjat, sienet, kasvit, yritit) hyödyntäminen. Erityisesti marjoja kerätään ja käytetään. Sienestys on tulossa selkeästi yhä suositummaksi ja villivihannestenkin käytöstä on viime vuosina puhuttu. Suppilovahvero kuva

Minusta olisi hienoa, että jatkossakin metsien, soiden ja niittyjen herkkuja hyödynnettäisiin. Tämän eteen kuitenkin pitää tehdä työtä ja omalta osaltani olen vetänyt vapaamuotoisia sienestysreissuja. Minusta on todella mukava, että pystyn jakamaan sienestyksen kaltaista konkreettista osaamista muillekin.

Kauhukuvani on, että ihmiset haksahtavat Arla Ingmanin Metsäsienikeiton kaltaisiin tuotteisiin. Itse ostin keittoa viikko sitten ja tajusin vasta sitä lämmittäessä lukea tuoteselosteen: Herkkusientä (9 %), herkkusienikonsentraattia ja voitattijauhe (0,1%). Metsäsienikeitossa on siis 0,1 % metsäsientä! Uhkakuva on se, ettei tulevaisuudessa ymmärrettäisi viljelysienten ja metsäsienten eroa. Minulle, intohimoiselle sienestäjälle, karmeinta on purkkiherkkusienet, ne niljakkaiset, mitättömän makuiset näennäissienet. Ja ne ovat monelle ainut kosketus sieniin. Ei ihme, että monet vihaavat sieniä.

Sieniä kannattaa syödä maun lisäksi myös niiden huikeiden ravintoarvojen vuoksi: esimerkiksi suppilovahverossa on enemmän D-vitamiinia (27 µg) kuin missään muussa elintarvikkeessa ja kanttarellissakin varsin mukavasti (12,8 µg).

Itselläni on tavoite lähivuosina oppia huomattavasti lisää villivihanneksista. Nokkonen on toki vanha tuttu, mutta viime vuosina olen innostunut mm. maitohorsmasta, joka on loistava salaattiaines: herkullinen, terveellinen, ekologinen ja ilmainen.

Kuva suppilovahveroista(CC): MiikaS

Be Sociable, Share!

»   Uuden Mustan Viivi halusi lohentuotantoa käsittelevän dokumentin jälkeen selvittää, mistä tulevat lohet suomalaisiin pöytiin. Tehtävä ei ollut helppo, eikä vastauksia kaikkeen löytynyt. Mutta se selvisi, että eväkkäitä voidaan tuoda esimerkiksi Chilestä Norjaan jatkokäsittelyyn. “Tullihallituksen tietokannoista saamiemme tietojen mukaan vuonna 2009 tärkein kalaa koskeva tuontiartikkeli Norjasta oli “Jäähdytetyt tai tuoreet tyynenmeren lohet”, eikä Tyynimeri peruskoululähteiden mukaan ole Norjan rannikkoa. Tähän Evira ei ota kantaa, mutta kauppiaat epäilevät, että sillä tarkoitetaan Chileä tai Alaskaa. Johanna Riikonen Tullihallituksen Tilastopalvelusta vastaa: – Tuoreiden tai jäähdytettyjen tyynenmeren lohien alkuperämaaksi erissä on ilmoitettu Norja, mutta varmaa tietoa siitä, ovatko kaikki kalafileet ym. alkuperältään norjalaisia, ei meillä kuitenkaan valitettavasti ole. On mahdollista, että osa kalasta on alkuperältään esim. chileläistä ja vain jatkokäsitelty Norjassa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Limanuljaskat maistuivat nimestään huolimatta

monday 13. septemberta 2010 klo 13.55 kirjoittajana Mari Koo

Eilen sunnuntaina Paloheinän ulkoilumajalle Helsinkiin kokootui 15 reippaan sieniretkeilijän joukko. Esittäytymiskierroksella kävi ilmi, että mukana oli niin ensikertalaisia kuin sienestyskonkareita.
Lempisienistä puhuttaessa vilahtelivat esimerkiksi suppilovahverot, kantarellit, herkkutatit, ukonhatut ja lampaankäävät.

Minä ja Matti tulimme paikalle sen verran ajoissa, että ehdittiin tehdä kymmenen minuutin mittainen kävely ja sientenpoiminta Paloheinän metsikköön. Näin saatiin sopiva otos sieniretken alkupuheisiin eli esittelyyn pääsivät mm. herkkutatti, haperot, pulkkosieni, valevahvero, kangasrousku ja limanuljaska.

Teoriaosuuden jälkeen suunnattiin metsään. Paloheinä on suosittua ulkoilualuetta, joten tietysti myös tunnetuimmat ruokasienet katoavat melko helposti muiden poimijoiden mukaan. Mutta kyllä saalista silti saatiin: esimerkiksi limanuljaska on ilmeisesti monille tuntematon, vaikka se on nimestään huolimatta hyvä ja helposti tunnistettava ruokasieni.

Omaan sankooni kertyi toiselle puolelle nimenomaan limanuljaskoja. Toiseen osioon keräsin rouskuja: karva-, haapa- ja mustarouskuja.

Jotkut olivat löytäneet pieniä suppilovahveroita, joku toinen mahtavan herkkutatin.

Sieniretkeilyn päätteeksi noin puolet joukostamme päätti kokoontua kokkaamaan yhdessä sieniruokaa. Näin ilta päättyi mainioon ateriaan, joka sisälsi mm. paistettuja tatteja ja sienikasvispihvit tomaattikastikkeella. Kyseisiin pihveihin hyödynnettiin nimenomaan limanuljaskoja: pihveissä kun ei haittaa, että kyseinen sieni värjää ruuan harmaaksi eli esimerkiksi kermapohjainen sienikastike ei välttämättä näyttäisi kovin herkulliselta.

Illalla ryöppäsin rouskusaaliini ja laitoin sienet sitten suolaantumaan. Eiköhän niistä sienisalaatti jossain välissä valmistu.

Meiju paistaa tatteja, ja etualalla kypsyvät sienikasvispihvit.


Kiitokset kaikille osallistuneille ja sieni-intoilua tasapuolisesti jokaiselle! Jos kiinnostusta riittää, niin Kulutusjuhla voi järjestää mahdollisesti myös ensi syksynä sieniretken.

Sienituntemusta jakavat esimerkiksi Martat ja Suomen Sieniseura.

Be Sociable, Share!

Lapsille suunnatut jogurtit eivät sovi lasten ravintosuosituksiin

saturday 20. juneta 2009 klo 8.33 kirjoittajana Jonna

Olen ihmetellyt jo jonkin aikaa, miksi ihmeessä lapsille suunnatut jogurtit (esim. Gefilus Kidius ja lasten maustetut jogurtit) sisältävät niin paljon sokeria, ettei niitä saisi syöttää lapsille. En voi käsittää, miksi ihmeessä yksikään valmistaja ei tee oikeasti lapsien ravintosuositusten mukaisia jogurtteja lapsille, eli rasvaton jogurtti, vain vähän makeutta, joka sekin voisi olla peräisin hedelmistä, ehkä hitunen hedelmäsokeria jos tarpeen. Onko tämä nyt niin vaikeata?

Meillä syödään rasvatonta, maustamatonta, maitohappobakteereilla höystettyä jogurttia, johon laitetaan puolitoistavuotiaalle mauksi marjaa tai hedelmää. Ihan tarpeeksi makeaa pikkupojankin mielestä. Toimiihan se näinkin, mutta luulisi Valiolla, ArlaIngmanilla sun muilla valmistajillakin olevan tiedossa, millaiset ravintosuositukset lapsille on laadittu? Miksi ihmeessä näitä ei kukaan valmistaja halua noudattaa? Sitten vielä ihmetellään, miksi lasten ravinnon laatu romahtaa radikaalisti sen jälkeen, kun lapset siirtyvät syömään samaa ruokaa kuin aikuiset. Ja lasten ja nuorten lihavuus vain kasvaa. Ei ihme, kun jo pienestä pitäen kyllästetään lapset sokerilla jo ihan peruselintarvikkeillakin.

Be Sociable, Share!