Heidin mielestä taideteos on hyvä, aikaakestävä hankinta: ”Minusta keskituloisten ihmistenkin kannattaisi ostaa taidetta. En ole katunut ainotakaan taulua, jonka olen hankkinut (useimmat osamaksulla). Katson mielummin taideteosta kuin valkoista seinää tai julistetta. Taidelainaamo on…
Avainsana: taide
Taka-Töölön Guggenheim -blogissa mietitään, miksi tavallisen palkkatyöläisen kannattaa kerätä nykytaidetta: ”Suurin syy siihen on, että se rikastuttaa henkisesti elämää. Moderni työelämä on muuttunut hyvin ennakoimattomaksi. Ei ole enää olemassa suuria hyviä tarinoita, jotka…
Jenni on päätynyt taiteenostajaksi: ”Tein muutama vuosi sitten hauskan tempun ja sijoitin veronpalautuksina saamani rahat taiteeseen. Ostin myös toissa vuonna joulun kynnyksellä kotiin uuden taulun. Kun tänäkin syksynä törmäsin ihastuttavaan taideteokseen, tuumasin, että…
Maija kirjoittaa taiteen ostamisesta: ”Aikuiseksi kasvaminen näkyy hyvin siinä, mitä ihminen ripustaa seinilleen – lapsuuden piirrustuksista siirrytään teinivuosien bändijulisteisiin ja niistä opiskeluaikojen taideleffa/art nouveau-kuviin (minun sukupolvellani tähän liittyi valitettavasti myös Kaj Stenvallin ankkataulujen…
Näin näppituntumalta väitän, että tänä vuonna kulutuskeskusteluissa on noussut vahvasti esiin roina ja tunne siitä, että tavaraa on liikaa. Samasta teemasta kirjoitin kolumnin syksyllä Huili-lehden ensimmäiseen numeroon: ”Minua ei enää kiinnosta, millainen uusi…
Exme joutui huomaamaan, että kehystystyö oli hoidettu väärin: ”Kehystytin meinaan grafiikkaa kaksi vuotta sitten. Nyt tiedän, että siinä pitäisi ehdottomasti olla paspikset, koska jos kuva on lasissa kiinni, se menee pilalle. No, tässähän…
Joutsalainen taidelaitos Haihatus on avannut nettiin haihatuskaatiksen, jonka avulla voi etsiä tavaraa taiteen tekemiseen ja lahjoittaa nurkissa pyöriviä roinia taiteen tekemisen materiaaleiksi. ”Toisaalta taiteilijat tarvitsevat ja kyselevät kaiken aikaa mitä moninaisempaa rompetta materiaaleikseen,…