Verokortin täyttäminen sujuu verkossa
tiistai 28. huhtikuuta 2009 klo 6.37 kirjoittajana Mari KooSwitchX asioi sähköisesti: “Veroilmoituksen matkakulujen täyttäminen ja muut vastaavat jutut onnistuvat hienosti jälleen verkossa. Kirjautuminen tapahtuu verkkopankin tunnuksilla ja palvelu oli varsin selkeä ja helppo kaikin puolin. Ei edes typeriä selainvaatimuksia tai ainakin Safari toimi hienosti. Tein ilmoituksen myös viime vuonna verkon kautta ja pitää vaan toivoa että tällaiset palvelut yleistyvät.” (Mari Koo)
Aiheeseen liittyvää:
- Tampereella saa taakkapyörän vuokralle Huomasin, että Tampereen Polkupyöräilijät ry vuokraa taakkapyörää. Harmi, etten ole palvelusta aiemmin kuullut, sillä muutaman kerran sille olisi ollut käyttöä. Mutta tiedänpähän jatkossa kun on isompaa kuljetettavaa. Hinnatkaan eivät päätä...
- Verokortin saa näppärästi netistä Verovirasto paransi netissä tapahtuvaa palvelua vuoden alussa ja avasi sivuston, jonka kautta voi tilata uuden verokortin, mikäli sille on tarvetta. Eilen täytin tarvittavat tiedot sivustolla ja posti oli tänään kantanut...
- Vegaaniksi siirtyminen vaatii vähän viitseliäisyyttä, mutta sujuu yllättävän helposti Tomppa siirtyi kolmessa kuukaudessa vegaaniksi: ensin jäi pois liha, sitten kala, sitten muut eläinperäiset tuotteet: “Yleinen havaintoni oli, että kolmessa kuukaudessa vegaaniksi ryhtyminen oli todella helppoa, ja ennen kaikkea se...
- Veroilmoituksen matkakulut voi ilmoittaa verkossa Tänään tipahti minulle, ja ilmeisesti monelle muullekin, esitäytetty veroilmoitus. Samaan aikaan Verohallinto kertoo uudistuksesta, jonka ansiosta veroilmoituksen matkakulut voi pankkitunnusten tai sirullisen henkilökortin avulla ilmoittaa netissä Veroilmoitus 2007 -sivuilla. Jos...
- Shoppailutauko sujuu helposti Shoppailutauko sujuu helposti tohinaisessa elämässä, uskoo Nana Q: “Kahden kuukauden shoppailutauossa minua hätkäytti ostamattomuuden helppous. Tuntuu, kuin olisin unohtanut vaatteet kahdeksaksi viikoksi! Mutta niinhän asia ei ole. Luen säännöllisesti naistenlehtiä...














Tässä lienee kuitenkin kyse veroilmoituksen täyttämisestä, eikä verokortista?