Erinomaista kahvia pressopannulla ja pienten paahtimoiden tuotteista
sunnuntai 6. syyskuuta 2009 klo 18.19 kirjoittajana Mari KooAnu kahvittelee: “Pikkuveljeni ja Kaffecentralenin asiantunteva myyjä onnistuivat puhumaan minut ympäri ostamaan perinteisen mutteripannun (jolla ei oikeastaan edes synny kunnollista espressoa) sijaan pressopannun – ja sepäs vasta onkin oivallinen vehje! Sillä saa erinomaista kahvia, ja sen kautta kahvin maailma aukeaa ihan uudella tavalla. Oikeaan karkeuteen jauhetun kahvin hankkiminen edellyttää erikoiskaupoissa asioimista, joten samalla vaivalla voi antaa myyjien valistaa itseään tarkemmin erilaisten kahvien ominaisuuksista ja tukea kotimaisia pienyrittäjiä. Olen tähän mennessä keitellyt itselleni Turun Kahvipaahtimon Kenyaa ja Kaffa Roasteryn Rwandaa, molemmat oikein hyviä.” (Mari Koo)
Aiheeseen liittyvää:
- Hyvää ja reilua Reko-Kahvia Satujatar nauttii Reko-kahvista: “Olen löytänyt kahvin minun makuuni, Arvid Norquistin Reko-kahvin. Sen lisäksi että kahvi on aivan taivaallista jopa peruskahvinkeittimessä keitettynä, se on myös Reilun Kaupan tuote. Minua ei yhtään...
- ABC-ketju ei enää myykään Reilun kaupan kahvia Blogin lukija jkn on kiinnittänyt huomiota ABC-asemien ilmoitukseen lopettaa Reilun kaupan kahvin myynti ja pohtii asiaa lähettämässään sähköpostissa: “Taas kerrottiin uutisissa jotain, mikä kuumentaa reilun kuluttajan tunteita. Nimittäin ABC-liikennemyymälät ovat...
- Uudet kahvilat Köket ja Sävy tarjoavat hyvää kahvia Sörnäisten tienoilla Kahvilat ja baarit ovat minulle lähes päivittäisiä paikkoja olemiseen ja tietysti myös kahvin juomiseen ja mahdollisesti pikkusyömiseen. Siksi olen ilahtunut siitä, että viime aikoina kotikulmieni läheisyyteen on ilmestynyt pari uutta...
- Entä jos tuotteista olisi julki “vuosihinnat” ja oletettava käyttöikä ? “Kulutushyödykkeisiin lisätään merkintä odotettavissa olevasta käyttöiästä. Kuluttajasuojalain on taattava, että kaupasta ostettavien tavaroiden todellinen kesto on tiedossa. Tämä on yksi ehdotus WWF:n Onnellisuuspolittisessa manifestissa, jota on ollut työstämässä Demos Helsinki....
- kahvia ja jäätelöä Kun haluaa kunnon espressokahvia kotiin, niin Helsingissä osoite on Parhiala. Kyseessä on pieni kauppa (perustettu 1914) Hakeniemen hallissa. Loistavaa palvelua ja kaiken lisäksi saimme espressoa kupilliset maistiaiseksi. Tällä kertaa mukaan...














Pressopannu on paras! <3 Mutta jauhatus on sitä samaa suodatinjauhatuskarkeutta. Katopa vaan joskus jos käyt Parhialalla Hakaniemen hallissa – ei niillä edes ole mitään "pressojauhatusta", suodatinkarkeudella ne pistelee. Ja Parhila on kumminkin ekspertti kahviasioissa jos kuka.