Kulutusjuhla sai Kuukauden ruokablogi -tunnustuksen
tiistai 1. syyskuuta 2009 klo 7.22 kirjoittajana Mari KooTäytyy myöntää, että pikkuisen yllätti sähköposti, jossa kerrottiin, että Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelmassa Kulutusjuhla on valittu Kuukauden ruokablogiksi. Ai ruokablogi? Eihän täällä suuresti kokata! 
Mutta perustelut valinnalle olivat vakuuttavat:
“Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma valitsee joka kuukausi Kuukauden ruokablogiksi blogin, joka edistää toiminnallaan ruoasta käytävää keskustelua, kerää kiinnostuneita ruoka-aiheiden ympärille ja toimii hyvänmakuisen ruoan puolesta.
Vaikka Kulutusjuhla ei keskity pelkästään ruokaan, kuluttajanäkökulma kauppoihin, ravintoloihin ja syömiseen yleensä on ollut siellä kiitettävästi esillä. Aktiivinen blogi herättää tärkeää keskustelua ruoan hinnasta, laadusta ja eettisyydestä. Muiden blogien lainaaminen tekee Kulutusjuhlasta moniäänisyydessään kiinnostavan. Siitä onkin tullut toimiva kansalaisfoorumi, jonka aiheisiin on helppo tarttua.”
Kiitän kunniasta Kulutusjuhlan puolesta ja tietysti pidetään ruoka mukana jatkossakin: syöminen on kulutuksessa osa, jota ilman ei voi olla. Samalla siihen sisältyy paljon niin järkeä kuin tunnettakin, eettis-ekologisuuden, hinnan ja ravitsemuksellisuuden lisäksi.
Heinäkuun Kuukauden ruokablogi-tittelin oli saanut Kinuskikissa.
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman alla kiinnostavaa Sanoja lautaselta -blogia kirjoittaa Haarukka.
Aiheeseen liittyvää:
- Nautiskelua ruokablogimiitissä Kulutusjuhla sai viime elokuussa Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman SRE:n Kuukauden ruokablogi -tunnustuksen. Tunnustus ei jäänyt vain nettiin, vaan kaikki viime vuonna Kuukauden ruokablogeina palkitut saivat kutsun myös tammikuiseen tapaamiseen Helsinkiin. Minä...
- SRE:n haaste: Keräily takaisin ruokapöytään Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma haastoi Kulutusjuhlan ja muut kuukauden ruokablogi -tunnustuksen saaneet: “Minkä asian (raaka-aine, tapa, piirre) suomalaisesta ruokakulttuurista tahtoisit siirtyvän/vahvistuvan jälkipolville ja mikä on oma keinosi sitä vahvistaa/siirtää?” Kulutusjuhlan puolesta otin haasteen...
- Miten paljon parin kuukauden reissulle tarvitsee tavaraa? Mace lähti parin kuukauden reissulle Australiaan. Suomeen jäävien iloksi hän kuvasi kaikki matkatavaransa ja kertoi seuraavaa: “If i haven’t forgotten anything, this is will be my luggage to Australia for...
- Hyvän ruoan kaupunkia myös videolla Dodo ry:n Megapolis 2024 “Hyvän ruoan kaupunki” -tapahtuman (Helsingissä 26. syyskuuta, mukana myös mm. Porkkanamafian yksivuotisseminaari, jossa itse olen paikalla) tunnelmiin johdatetaan nyt myös ruoka-aiheisella videolla, mukana mm. kaupunkiviljelyä....
- Kulutusjuhla jalkautuu 19. päivä keskustelemaan nettikirjoittelusta Kuten aiemmin olen mainostanut, niin Kulutusjuhla ry järjestää ensi torstaina 19. päivä tilaisuuden “Kuluttajat, yritykset ja nettikeskustelut”. Tilaisuuden saama etukäteisilmoittautuminen on ollut todella ilahduttavaa: Facebookin mukaan paikalle on varmasti tulossa...














Onneksi olkoon ja tervetuloa joukkoon!
Onnea vaan. Täällä on hyvä meininki!
Kiitos onnitteluista! Jams, Kulutusjuhlan mieli on laaja ja ruoka tietysti merkittävässä osassa
[...] kohdalla Kuukauden ruokablogi -tunnustushan tuli seuraavin perustein: ”Vaikka Kulutusjuhla ei keskity pelkästään ruokaan, kuluttajanäkökulma kauppoihin, [...]