Onko oma tulostin järkevä ja tarpeellinen?
tiistai 22. syyskuuta 2009 klo 7.53 kirjoittajana Mari KooSwitchX kysyy, mihin tulostin kelpaa 2504 sivun jälkeen ja vastaa itse:
“Lyhyt vastaus: Ei yhtään mihinkään! Jälki on puhdistusyrityksistä huolimatta painokelvotonta ja uusia osia ei edes enää saa. Ei ainakaan valmistajan kautta ja Googlen ensimmäinen hakutulos kertoo heti tuotteesta tärkeimmän (discontinued) ja se koskee ilmeisesti myös varaosia.
Eipä sillä, tulostinvalmistajat ovat jo pitkään hinnoitelleet sekä musteet että muut tarvikkeet niin järjettömiin hintoihin, että on taloudellisempaa ostaa uusi tulostin ja hävittää vanha. Ympäristön kannalta tuollainen toiminta on tietysti vähintäänkin järjetöntä. [- - -]
Omalta osaltani ympäristöteko on jättää se seuraava tulostin sinne kaupan hyllylle. Pitäkää tunkkine.”
Tulostamisesta ja sen hinnasta kirjoittaa myös Serenitas:
“Oma lukunsa ovat mustesuihkukirjoittimen värikasetit, joilla olen havainnut ostopaikasta riippuen olevan erittäin suuret hintaerot. Noin 40 euron hinnasta saattaa säästää kympin, kun väijyy hyviä tarjouksia tai jaksaa käydä muutamassa kaupassa vertaamassa hintoja ostoreissulla. Tulostan kuitenkin niin vähän, että lasertulostimen hankinta ei tunnu järkevältä, niin kauan kuin tuo nykyinen laite pelittää.”
Itse en ole koskaan omistanut tulostinta. Olen papereiden arkistoijana huono enkä halua ylimääräisiä papereita nurkkiini. Hoidan pakolliset tulostukset kavereiden luona, kirjastossa, kopiointi- ja tulostusliikkeessä tai kirjastossa. Onhan se välillä hankalaa, mutta en halua kotiini printteriä lähinnä pölyyntymään. Niin vähän sille oikeasti olisi minulle käyttöä.
Oletettavasti säästän näin myös rahaa sekä hermoja. Eihän se tulostin kuitenkaan edes toimisi satavarmasti.
Tulostinvapaasta elämästä olen kirjoittanut kolumnin Hesariin, löytyy digilehdestä eli maksulliselta puolelta.
Aiheeseen liittyvää:
- Tulostin- ja mustetuskaa PA kokee tulostintuskaa: “Tappelin jälleen viime viikonloppuna tulostimen kanssa, joka ei mitenkään reagoinut tulostuskäskyihini eikä indikoinut ongelmista muuten kuin jättämällä tekemättä mitään. Olisi nyt edes vilkuttanut morsekoodia oranssilla valollaan, kuten...
- Missä printata, jos printteriä ei ole? Helsingin Kalliossa asuva ystäväni kyseli Facebook-statuksessaan, missä kannattaisi tulostaa, jos on tarvetta saada tietokoneelta ulos paperitallenteita. Vinkkinä annettiin mm. Diivarikopi Porthaniankadulla ja kirjastot. Moni ystäväpiirin edustaja ilmoitti myös, että omistaa...
- Onko kierrätystavaran määrän kasvu pelkästään positiivista? Kierrätyskeskus kertoo tiedotteessaan, kuinka heidän kauttaan on kulkenut entistä enemmän tavaraa: “Vuonna 2009 Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kautta kiersi yli 1 200 000 tavaraa hyötykäyttöön ja asiakkaita oli yli 250 000. Tavaramäärä...
- Kervån tulostin Kervå lahjoittaa noin 4,5 vuotiaan Epson C40UX-tulostimen sille, joka perustelee tarpeensa parhaiten....
- Nettijulkaisun määrittelyä: onko Kulutusjuhla verkkolehti? Kulutusjuhla ry haki kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liiton Kultti ry:n jäsenyyttä. Eilen Kultista saapui viesti: “Hallitus ei suoraan päättänyt ottaa Kulutusjuhlaa jäseneksi, sillä meille oli epäselvää, onko Kulutusjuhla verkkolehti vai...














Minä ostin joskus ehkä vuonna 2002 tai 2003 mustavalkoisen lasertulostimen kun mustesuihkutulostimet vaikuttivat erittäin hankalilta vähän tulostaville. Ja olen ollut tyytyväinen, tänä keväänä vaihdoin siihen väriaineen ensimmäistä kertaa. Lähikirjastossani näyttää kyllä olevan tulostusmahdollisuus mutta olen sen verran laiska ja arvostan mahdollisuutta tulostaa vaikka perjantaisin neljän jälkeen että oma tulostin on aika mukava. Muut tulostusmahdollisuudet ovat neljän kilometrin päässä vähintään ja tulostimen omistamisesta koituva vaiva on niin pieni etten keksi miksi siitä luopuisinkaan.
Niinpä…
nimim. kahden tulostimen loukussa
Mulla on nyt pari-kolme vuotta ollut HP:n halvin mahdollinen lasertulostin, joka maksoi ostaessani luokkaa satasen. Alkuperäisellä värikasetilla mennään edelleen, koska käytän tulostinta erittäin vähän. Tulostustarve on muutamia tekstisivuja kuukaudessa, mutta siitä huolimatta olin valmis maksamaan tulostuksen helppoudesta tuon hinnan. Eikä tämä hinta ole muuhun tietotekniikkaan verrattuna kova, jos sen jakaa koko käyttöiälle.
Oma suositukseni harvoin ja vähän tulostavalle on nimenomaan lasertulostin, koska ainakin mun kokemuksen mukaan se toimii aina, vaikka sitä ei välillä kuukausiin käyttäisi. Tilanne on tietysti eri jos tarvitsee välttämättä väritulosteita, mutta muuten kannattaa laittaa siihen halvan mustesuihkun hintaan muutama kymppi lisää ja ostaa laseri.
Tietysti jos pärjää ilman, niin eihän sitä ole pakko ostaa tulostinta lainkaan. Ja kuten varmaan monella muullakin, mulla on mahdollisuus käyttää tulostinta ja kopiokonetta myös töissä.
Valitsin värilaserin (HP) koska tulostan harvoin. Mustesuihku tuppasi kuivahtamaan ja se vasta kalliiksi tulikin, kun täytyi ostella uusia patruunoita edellisten kuivahtaessa. Laserin jauheet ei kuivu vaan säilyy toimintakykyisenä, vaikka tulostustahti on n.2 paperia/kk.
Mustesuihku on vihonviimeinen kapistus jos ei tulosta säännöllisen usein — mikä taas näkyy sitten kokonaiskustannuksissa. Kyllä mustesuihkarivalmistajat osaavat kusetuksen viimeisen päälle.
Itse ostin HP:n värilaserin kymmenkunta vuotta sitten ja laite on edelleen käytössä. Postscript- ja verkkotulostus niin laite on pysynyt käyttökelpoisena edelleen. Muutama vuosi sitten ostin Konica-Minoltan värilaserin (Xeroxilla sama malli), jälki oli tuolloin parhaimmistoa hintaluokassaan ja K-M:n mukana tuli suuremmat värikasetit. Laskin että omassa käytössäni ne kestävät vuosikausia, jonka jälkeen voin katsoa uudelleen mikä on tilanne — ostanko uuden tulostimen vai värikasetit.
HP:n OfficeJettiin kyllästyin totaalisesti. Sekä Windows- että Mac-tuki on aina ollut vaihtelevan huonoa. Faxina sitä vielä käytetään (ei tarvitse tulostaa..) mutta kopiointiin ja skannaukseen ostin edullisen Canon USB-skannerin, joka osaa kopioida suoraan värilaserilla nappia painamalla. HP:n musteet ovat jo niin kuivat ettei laitteesta saa mitään irti..
Pitäis varmaan alkaa käyttää verta tulostamiseen: http://consumerist.com/2009/12/hp-ink-costs-more-than-human-blood.html
[...] olen kirjoittanut aiemmin syksyllä otsikolla Onko oma tulostin järkevä ja tarpeellinen? Lisävinkit tulostamisen ratkaisuihin silti kiinnostavat edelleen. Jaa [...]