Miksi me siedämme vuodesta toiseen surkeaa palvelua?
sunnuntai 23. toukokuuta 2010 klo 20.40 kirjoittajana Mari KooAnja Alasilta miettii Taloussanomien jutun innoittamana yritysten asiakaspalvelua ja sitä, ettei edes leviävä huono maine tunnu hetkauttavan: “Monet joutuvat valittamaan. Vastausta, ainakaan asiallista ja perusteltua, joutuu odottamaan ja vaatimaan pitkään, joskus ikuisesti. Tyytymän asiakas saa kokea olevansa häirikkö, vaikka käyttäytyisi miten rakentavasti. [- - -] Luulisi esimerkiksi operaattoreita ja muita valitusherkkiä yrityksiä jo hävettävän, kun viranomaisten pitää ryhtyä opettamaan niille asiakaspalvelun alkeita. Viranomaisten olisi myös syytä katsoa peiliin. Jos yrityksiä ei nykyisillä keinoilla saada järjestykseen, täytyy varmaan ryhtyä suunnittelemaan uusia, järeämpiä sanktioita.
Kaikkein eniten häpeissään saisivat olla asiakkaat: miksi ihmeessä me siedämme vuodesta toiseen kelvottomia kauppatapoja ja surkeaa palvelua?” (Mari Koo)
Aiheeseen liittyvää:
- Miten opintotuen takaisinperintäkirjeet voivat tulla yllätyksenä vuodesta toiseen? Joanna Palmèn arvostaa opintotukijärjestelmää, mutta ei ymmärrä kaikkea siihen liittyvää marinaa: “Olen niin usein selittänyt ulkomaalaisille, että kyllä, meille todella maksetaan opiskelusta, etten pysty lietsomaan itseäni hirveän vihaiseksi sen (ihan...
- Surkeaa palvelua liikaveloitustilanteessa Norppa kävi ostoksilla Sokoksella, mutta huomasi vasta kaupassa poistuessaan, että yhdestä tuotteesta ei oltu annettukaan luvattua alennusta: “Ja miten käy kun varsin väsähtäneenä ja hiiltyneenä pääsen samalle kassalle ystävällisesti tiedustelemaan...
- Virheestä toiseen Oli tarvetta polkupyörään kiinnitettävälle lastenistuimelle. Siispä viikonlopun kauppareissun yhteydessä nappasin aikani arvioituani Prismasta mielestäni hyvän istuimen. Pirtsakan oranssi Hamax Kiss vaikutti tukevalta. Ajattelin että kyllä viidellä kympillä nyt yhden lastenistuimen...
- Miksi lapsille halutaan syöttää kulutusmalleja muotilehdellä? Vaiheinen kritisoi Allerin ilmoitusta tuoda Suomeen alaikäisille suunnattu muotilehti: “Kun kohderymänä ovat esimerkiksi 12-vuotiaat lapset, niin kaikenlaisen mainonnan kanssa on syytä olla enemmän kuin tarkkana. Varsinkin silloin, kun sekoitetaan keskenään...
- Miksi verhomateriaalin pitäisi häätää bakteereja? Heidi ihmettelee verhomateriaalia: “Uusiin toimitiloihimme on tulossa verhot. Kahvihuoneeseen on hankittu jotkut bioaktiiviset bakteereita häätävät muovin kaltaista materiaalia olevat kangaskaistaleet. Hinta on varmaan ollut suolainen. Miksi kahvihuoneeseen tarvitaan verhot, joissa...














Alalla itse työskentelevänä voisin sanoa paljonkin, mutta tiivistän koko homman kaverini lausumaan viisauteen: you pay with peanuts, you get monkeys.