Muokkaus myöhemmin Welholta saadun palautteen ansiosta, kts. tekstin loppuun.
Pääkaupunkiseudulla monella on asiakassuhden kaapelitelevisioyhtiö Welhoon. Sikäli ei ihme, että firman laajakaista- ja muista palveluista riittää kommentteja monissa blogeissakin.
Entä kun Welhopaskan asiakas”palveluun” kirjoittaa ja pyytää heitä katsomaan miksi postaukset ei mene läpi, niin ne sutturat toteavat että ei he ole vastuussa uutisryhmien toiminnasta, kun he tarjoo laajakaistaa. – – Miksi KAIKKI on kädettömiä nykyään? Mä en kestä. Itse pitäisi tehdä jumalauta kaikki, väkästä niin palvelimet kuin kengät ja saatana lääkkeetkin vissiin vielä. TV-ohjelmat, tulitikut ja käyttöliittymät.
Myös SwitchX-blogissa on kiroiltu:
Olen yrittänyt viikon ajan soittaa Welhon asiakaspalveluun tilatakseni erään pienen kanavapaketin. Joka puhelulla yhtä lukuun ottamatta on kuulunut viesti jossa kerrotaan: ”palvelumme on tilapäisesti ruuhkautunut ja emme voi vastata juuri nyt”.
Visukinttu-Jarkolla Welho tökki helmikuun alussa:
Mikä siinä on, että Welho munaa hommansa täysin aina silloin, kun niiden palvelua oikeasti tarvitsisi? Oli se sitten viisi kertaa viikossa tai kerran vuodessa, niin – pim – juuri silloin, kun satut tarvitsemaan sitä nettiä kaikkein kipeimmin, niin Welho ei vaan toimi.
Eerolla on sentään positiivistakin kommenttia, mutta myös harmitusta siitä, ettei laajennettua laajakaistaa ole markkinoitu suuremmin:
Olen käyttänyt Welhon laajakaistaa ihan suht tyytyväisenä pitemmän aikaa. – – – Mutta miksei missään tämän Sanoman kaapelimoderaattorin mainoksissa kerrota, että he kauppaavat laajennettua laajakaistaa? Welhon asiakaslehdestä siis bongattua: asiakkaat pääsevät käyttämään Helsingin keskustan alueella sijaitsevia noin kymmentä wlan-hotspottia ilmaiseksi.
Tästä wlan-hotspotista on lisätietoja Welhon sivuilla.
Ja muistutuksena kaikille: merkittävistä viivästyksistä tai toimintahäiriöistä esimerkiksi laajakaistapalveluissa voi nyt hakea korvausta muuttuneen viestintämarkkinalain mukaisesti.
Lisäys klo 16.40:
Lähetin linkin tähän blogitekstiin Welhon tiedotuspäällikölle, Riitta Luhtalalle, ja hän ansiokkaasti vastasi jo saman päivän aikana seuraavasti:
Welholla on tällä hetkellä noin 86.000 laajakaistatilaajaa, mikä tarkoittaa noin joka neljättä Welhon verkkoon liitettyä kotia. Tuoreen EPSI Rating 2006 -laajakaistatutkimuksen mukaan tilaajat ovat hyvin tyytyväisiä Welhon laajakaistaan (haastatelluista eri operaattoreiden asiakkaista juuri Welhon käyttäjät olivat tyytyväisimmät omaan operaattoriinsa kaikissa mitatuissa kriteereissä). Tutkimus on osa kansainvälistä EPSI Rating -ohjelmaa. Suomessa tutkimusta koordinoi kauppat. tri Juhani Kuokkanen.Valitettavasti kaikki ei kuitenkaan aina toimi moitteettomasti, kuten blogiisi kokoamastasi palautteesta voi päätellä. Tässä kootusti lyhyet kommentit kirjoittajille.
Zepalle:
Teemme Welholla kovasti työtä sen eteen, että palvelujemme käyttö on helppoa ja toiminta varmaa. Valitettavasti tekniikka joskus temppuilee. News-palvelimemme yhteyksien ajoittaisiin ongelmiin on useimmiten ollut syynä se, että meiltä news-viestejä vastaanottava palvelin ei ole ottanut viestejä vastaan. Kun havaitsemme ongelman, vaihdamme vastaanottavia palvelimia tarpeen mukaan.
SwitchX-blogin harmitteluun:
Welhon asiakaspalvelussa on viime aikoina\nollut poikkeuksellisesti kova ruuhka. Syynä on ollut mm. ennakoimattoman suuri\npalvelukysyntä. Olemme mm. nettisivuillamme pyrkineet ohjaamaan asiakkaitamme asioimaan muissa myyntipisteissämme (Stockmannit, Gigantit, Mustat Pörssit ja Verkkokauppa.com. Teemme kaikkemme, jotta saamme ruuhkan selätettyä mahdollisimman pian.
Visukinttu-Jarkolle:
Lähdemme Welholla siitä, että palvelu toimii. Jos sinulla on ongelmia liittymän toimivuuden kanssa, pyydän sinua olemaan yhteydessä suoraan meihin, niin voimme tarkistaa, mistä toiminnan epävakaus johtuu.
Eerolle:
Mukava kuulla, että Welhon wlan-palvelulle löytyy käyttöä. Nettisivujemme lisäksi Welhon HotSpoteista on kerrottu tilaajille suunnatussa sähköisessä uutiskirjeessä marraskuussa, tammikuussa ja maaliskuussa. Lisäksi wlan-palvelusta on ollut juttua Welho-asiakaslehdessä ja palveluesitteessämme. HotSpot-alueille on jaettu ovitarroja, pikaohje-flyereita sekä pöytäständi, jossa kerrotaan palvelusta (”Täällä on Welho HOTSPOT langaton nettiyhteys”). Welhon HotSpotit ovat Welhon laajakaistatilaajille maksuton lisäpalvelu, ja muut yhteyden tarvitsijat voivat ostaa edullista käyttöaikaa esim. kännykkämaksulla tai suoraan palvelualueelta. HotSpoteja on tällä hetkellä 24 kappaletta, ja tämän vuoden loppuun mennessä alueiden määrä nousee sataan. Lista HotSpoteista löytyy nettisivuiltamme. Ensi viikolla palvelu laajenee jälleen pariin uuteen kohteeseen.
Kiitos vielä yhteydentotostasi!
Eero
Kiva, että welholta vastasivat 🙂 En itse varsinaisesti harmitellut sitä, etten ollut saanut hotspoteista tietoa aiemmin (itsellä on siis welho ainoastaan kaistaa varten -> puljun sähköpostitiedotteet yms. eivät tavoita), lähinnä ihmettelin miksei tuota käytetä laajemmin mukana welhon markkinointiviestinnässä (lehtimainokset, ..).
Omasta mielestäni ”laajennettu laajakaista” on kuitenkin mielettömän fiksu kekkaus, joka myös nostaa paketin houkuttelevuutta verrattuna kilpailijoihin.
tutaru
Kommenttia Riitta Luhtalan vastauksista.
Zepan viestiin viitaten Welho ei ole vastuussa uutisryhmistä asiakaspalvelun mukaan. Riitta Luhtalan vastaus antoi ymmärtää toista.
Asiakaspalvelun hitaudesta on ollut kommenttia koko alkuvuoden ajan eikä parannusta ole tullut. Entinen vastausaika on säilytetty nettisivuilla jonka otos on viime vuoden puolelta.
WLAN-modeemin hinnan toivoisin tippuvan alaspäin kysynnän kasvaessa, verrattuna esim adsl-modeemin, jossa on langaton yhteys.
Tero Pajunen
Onhan se varmaan bloggaajien mieltä ylentävää, että yritykset kommentoivat, mutta hei.
Kyllä on Welhon kymppimeganen ollu katkolla joka h**vetin päivä. Rupesin töissä kiukuttelemaan kun jouduin tulemaan iltaduunitkin sinne tekemään, niin kertoivat työkaverit ihan saman stoorin.
Sinne Welhon asiakaspalveluun on sitäpaitsi edelleen mahdotonta päästä. Puhelinpalvelussa ei edes voi jonottaa, vaan linja katkaistaan heti. Vuorokauden ajalla ei ole mitään väliä. Kai se p**keleen keskivastausaika on aika lyhyt jos ihmiset tiputetaan linjalta 31 sekunnin jälkeen.
Niin ja sähköposti. Vastaavat kolmessa vuorokaudessa, notta tarkista kaapelimodeemin johdot ja soita puhelinpalveluun itä-eurooppalainen vitsi tuo on eikä mitään kaikkensa yrittämistä.
Mari Koo
Tero: Niin, me blogaajat olemme näin helppoja 🙂
Nooh, oikeasti kun emme voi Welhon yhteyksiä noin vain korjata, niin viestintä on ainoa keino edes yrittää vaikuttaa ja kertoa, että blogimaailmassakin Welhon ympärillä kihistään aina välillä. Jos Welho ei olisi reagoinut lähettämääni mailiin mitenkään, niin se olisi vain vielä huonontanut mainetta. Nyt sentään vähän enemmän riittää kärsivällisyyttä.
Ongelma ei ole pelkässä welhossa
Meillä itsellämme on soneran liittymä ja ongelmat ihan samanlaisia edellinen oli Elisalta ja samat ongelmat! Joten on ihan turha odottaa mitään muuta miltään netti operaattorilta! Kaikilla samat ongelmat! KAIKKI YRITTÄÄ SÄÄSTÄÄ RAHAA EROTTAMALLA ASIAKASPALVELU HENKILÖSTÖÄ! Ja se on huomattu jo ajat sitten! Aina uutisissa kun elisa ja sonera heittää ihmisiä ulos. Ja kun ongelmia liittymissä on niin tietenkin ihmiset soittavat sinne ja aina kestää miljoona vuotta! Mutta kaikesta huolimatta vaihdan netin seuraavaksi welhoon koska on melko edullöinen verrattuna esim. soneraan.