Kulutusjuhla

Myyjäisten krääsän tilalle oikeasti hyödyllisiä

Anu kritsioi myyjäisten krääsävalikoimaa: ”Erilaiset myyjäiset muistetaan listata aina mukaan, kun mietitään eettisempiä ja ekologisempia joululahjaehdotuksia. Ja onhan toki niin, että suunnittelijoiden itsensä tekemät asiat ovat eettisiä siinä mielessä, että niitä ei ole teetetty riistohinnalla ties-missä ja ekologisia siinä mielessä, ettei niitä ole rahdattu merten yli tänne ja että niissä nykyään usein kierrätetään vanhaa materiaalia. Mutta jotenkin minulle silti jäi päällimmäiseksi mielikuvaksi se, että suurin osa tarjolla olevasta tavarasta on krääsää. Minusta maailma ei pelastu sillä, että ostan joulumyyjäisistä rintanappeja, jääkaappimagneetteja, koristeltuja peilejä, meikkipussukoita tai omatekemän näköisiä rihkamakoruja, tai niitä huovutettuja pötkylöitä, joilta ei näköjään voi välttyä edes TAIK:in myyjäisissä (Helsinki 10:ssä niitä ei sentään ollut). En tarvitse sellaisia, ja läheisenikin pärjäävät ihan hyvin ilman.” (Mari Koo)

1 Comment

  1. Hyvin sanottu! Krääsä on krääsää, tuli se sitten Suomesta tai Kiinasta. (Teoriassa suomalaisella saattaisi kuitenkin olla pienempi ekojalanjälki – riippuen toki mm. raaka-aineiden alkuperästä ja matkustelusta maailmalla.)