Kaupassa joku naisasiakas pyysi hedelmä- ja vihannesosaston myyjää puolittamaan keräkaalin, jotta se olisi sopivamman kokoinen omiin tarpeisiin.
Olisipa mukavaa, jos niitä kaaleja ja muita isokokoisia hevi-osaston tuotteita olisi puolitettu jo valmiiksi huomattavasti useammin. Myynnissä olleet kaalit olivat pääsääntöisesti varmaan parikiloisia: itselleni valitsin pienimmän eli noin kilon painavan. Kahden kilon kaali ei mahtuisi edes jääkaappiini ilman halkaisua, ja siinä yksinkertaisesti olisi liikaa minun sinkkutalouteni tarpeisiin.
Monet muutkin kaalit ovat toisinaan niin isoja, että ne jättää ostamatta siinä pelossa, ettei ehdi käyttää koko kaalia ennen kuin se jo menee huonoksi. Joskus riittäisi myös esimerkiksi pienempi kurkku eli keskeltä leikattu. Tähän aikaan vuodesta saa onneksi avomaankurkkuja, jotka ovat jo valmiiksi näppäriä kooltaan.
Tietysti halkominen tuo pientä lisätyötä kauppoihin, mutta sen verran palvelua kai voisi odottaa ilman, että pitää erikseen pyytää myyjää halkomaan kasviksia tai juureksia.
jams
Ne pysyy halkaisematta parempana pidempään, tai ainakin tällaisessa harhassa minä elelen. Siinä mielessä kannattaa ehkä malttaa odotella, että joku tulee halkaisun suorittamaan pyynnöstä.
Sirpale
Tämä olisi enemmänkin kuin kannatettava idea. Minä ostan enimmät kasvikset viikolla hamsterille (itse syödään miehen kanssa töissä). Yhdelle hamsterille nyt ei paljon tuoreruokaa mene päivää kohti, joten ostokseni ovat suunnilleen lajia yksi omena, yksi porkkana, yksi päärynä, yksi banaani, yksi luumu… Kaalien (kiinank. parsak, kukkak.) ja muiden isompien vihannesten kanssa on sitten taiteilua, että mistä löytyy se pienin mahdollinen yksilö ja voiko sitä jotenkin säilöä pakastimeen pienissä osissa tms. Näitä olisi kiva saada joskus pienemmiksikin pilkottuina.
Lotta
Englannissa asuessani siellä sai ostaa kaupasta puolikkaita kurkkuja, jotka oli halkaistu jo valmiiksi ”kurkkutehtaalla”, eli pakkaamossa. No olivat juuri sopivia sinkkuannoksia. Suomessa niitä en ole nähnyt.
annamaija
Syynä on juurikin tuo nopeampi pilaantuminen. Kaalista ei juuri tule hävikkiä kokonaisena myytynä, mutta leikattuna se ei säily montaakaan päivää valoisassa hevitiskissä. Toisaalta pilkkominen kyllä lisää menekkiä.
Toinen syy on kyllä myös laiskuus:). Kaikki hevintekijät eivät aina vaan jaksa/ehdi/huomaa laittaa pakkauskonetta lämpenemään ja alkaa kaalin/vesimeloonin leikkuuseen. Itse koitan pitää silmällä, minkä kokoisia paloja on viimeaikoina myyty paljon ja leikata erilaisia kaalinpaloja. Vesimelonistakin koitan pitää tarjolla sinkkukokoja(1/8-1/6 melonia).
Monissa kaupoissa leikatut ja kokonaiset tuotteet on muuten hinnoiteltu erikseen melko huimallakin hintaerolla, johtuu juuri lisätyöstä ja hävikistä.
sea
Meidän pikku koossa oli minikurkkuja! Ei siis avomaakurkkuja vaan peruskurkku mini koossa. Siinä oli sinkulle sopiva pala. 🙂
Mari Koo
Sea, olen minäkin joskus havainnut noita minikurkkuja, mutta kuten Annamaija kommentoi, niin kilohinta niissä on vaikuttanut melkoisen korkealta verrattuna peruskurkkuun. Toki olen valmis maksamaan enemmän kilohintaa ennenmin kuin ostamaan ”turhaa”: niinhän se on pienissä pakkauskoissa muutenkin.
Annamaija, kiva kuulla, että pilkkomishalua on ainakin osalla myyjistäkin 🙂 Pilaantumisnopeus on ymmärrettävä, mutta silti uskoisin, että ainakin omissa käyttämissäni kaupoissa sopiva määrä puolitettuja kaaleja menisi kaupaksi vauhdilla.
Taviokuurna
Ollessani töissä pikkukaupassa (Siwa/Alepa) meiltä kiellettiin kaalien yms. pilkkominen hygieniaperusteilla. En tiedä, mikä on pakkauskone, johon annamaija viittaa, mutta meillä ”pakkauskone” koostui leikkuulaudasta, isosta veitsestä ja tuorekelmurullasta 🙂 Tämä tarkoittanee, että ilman direktiivienmukaista konetta kauppa ei saa pilkkoa vihanneksia, vaikka haluaisi.
annamaija
Pakkauskone on kone, jossa on sisällä se tuorekelmurulla. Lisäksi siinä on kaksi kuumeneva osaa, josta toiseen kelmun saa katkaistua ja toista vasten kelmun ”saumakohdan” saa sulatettua tiviimmäksi. Muuten varusteet ovat samat; leikkuulauta ja iso veitsi. Ei tuo pakkauskone mikään tie autuuteen ole, vesimelonien kosteus tulee ajallaan sauman kuin sauman läpi, omituista jos sillä perusteella pakkaaminen on kielletty.
Liittyisiköhän pakkauskielto jotenkin näihin pakkaamattomien/pakattujen elintarvikkeiden myyntiin. Pakkaamattomien elintarvikkeiden myyntiä varten käsittääkseni koko henkilökunnalla pitää olla hygieniapassi suoritettuna. Meillä hygieniapassi pitää olla jo paistopisteen takia.
AT
Minä ostan isoimman kurkun, minkä löydän. Menee parissa-kolmessa päivässä. Tomaatteja ostan kerralla 6-8.
Salaatti pilaantui helposti, kunnes sain hyvän vinkin. Nykyään huuhtelen sen heti, kuivaan huolellisesti ja säilytän sitä jääkaapissa pieneen pyyhkeeseen käärittynä.
Juu, syön ruokaympyrän mukaan eli salaattia puolet lautasesta, sekaan iso loraus öljyä. Ja leivän päällä myös. Ja olen sinkku.
Kaalit jätän suosiolla kauppaan. Joskus ostan punakaalia, koska sitä löytyy pienempänä.
Ehkäpä teen useammin kaalikeittoa. Osan keitosta voisi laittaa pakastimeen ja vielä kaalia riittäisi salaattiinkin. Näin teen joskus juuresten kanssa. Ja niitähän voi työntää vähän joka sapuskaan.