Kartanon Matti oli auton varaosaostoksilla: ”Ensimmäisenä vierailin AD VaraosaMaailma -liikkeessä Tampereella, josta kyseisen osan hinnaksi arvottiin huikeat 302 euroa. Tyrmistyneenä siirryin tiedustelemaan osan hintaa Pirkkalassa sijaitsevasta South West Tradesta, joka on keskittynyt vain amerikkalaisvalmisteisten autojen osamyyntiin. Hinta putosi jo noin 200 euroon, mutta en vieläkään ollut aivan vakuuttunut hintatason oikeellisuudesta. Erityiskiitos kuuluu kuitenkin South Westin loistavalle myyjälle, joka ei ylenkatsonut tarvettani ja kerrottuani mihin hintaan olin nähnyt kyseisen osan osana isompaa varaosapakettia eBayssa, myyjä jopa kannusti ostamaan tarvitsemani osan verkosta. Sainpa neuvoja vielä tulli- ja arvonlisäveroasioihin tilaamisen suhteen. Vaikka South West ei tällä kertaa minusta ostajaa saanutkaan, olen takuuvarmasti palaamassa tulevien osatarpeiden kanssa näin hyvää palvelua tarjoavaan liikkeeseen. Muidenkin yritysten tulisi muistaa, että tyhjin käsin, mutta tyytyväisenä poistunut kävijä palaa tylyä kohtelua saanutta helpommin myöhemmin takaisin varmemmissa ostoaikeissa. [- – – ] Yhdysvaltalaiselta Best Suspensionilta tilaamani osa maksoi rahteineen, tullauksineen ja veroineen noin 350 euroa. Mukana paketissa tosin oli alatukivarren ja pallonivelen lisäksi yläpallonivel, raidetangon sisempi ja ulompi pää sekä kallistuksenvakaajan tukitanko. Eikä tässäkään vielä kaikki, sillä paketti sisälsi nämä osat molemmille puolille autoa. Hintaeroa AD:n tarjoamaan yhteen ainoaan osaan kertyi siis vain noin 50 euroa, mutta nyt minulla on varaosia vuosiksi eteenpäin.” (Mari Koo)