Kulutusjuhla

Pienet led-valot tuovat näkyvyyttä kaupunkipyöräilijälle

Omassa fillarissani käytän mainioita Reelight-valoja, mutta ymmärrän kyllä, että kaikki eivät ehkä niitä halua, ja asennuskin vaatii hieman vaivannäköä.

Sen sijaan luulisin, että kuka tahansa kaupunkipyöräilijä kelpuuttaa pienet led-valot, jotka lenkillä saa kiinni niin pyörän ohjaustankoon kuin vaikka pyöräilykypärään.

Kypärässähän valo on aina mukana eikä siis esimerkiksi unohdu toisen takin taskuun. Eikä kukaan sitä tällöin varasta, kuten ainakin minulle on joskus irtovalojen kanssa käynyt, jos valo on unohtunut pyörään kiinni.

Ostin Airamin pikku-ledit lahjaksi yhdelle valottomalle pyöräilytoverilleni, hintaa kahdella valolla oli alle 8 euroa.

Clas Ohlsonilla vastaavaa tuotetta myydään alle neljän euron kappalehintaan.

Varmasti samanlaisia valoja löytyy muualtakin. Teho ei tietysti riitä täysin pimeässä pyöräilyyn eli siihen, että omaa matkantekoa pitäisi valaista hyvin. Sen sijaan kaupunkiajossa ledit ovat hyvinkin tehokkaat eli siis muut tielläliikkujat näkevät, että fillari on liikkeellä valon kera. Pieni valo on kätevä käyttää, ja ledeihin luvataan sen verran hyvää tehoa, ettei paristojakaan tarvitse ihan heti olla vaihtamassa.

Toki led-valo himmenee ajan myötä, joten mikään vuosien ratkaisu ei ole kyseessä.

Kypärävalo ei täytä lain vaatimuksia, mutta on paljon parempi kuin ei mitään

Joissakin pyöräilykypärissäkin on nykyisin kiinteät valot, joten jos uuden kypärän hankinta on mielessä, niin miksipä ei tsekkaisi tätä ominaisuutta. Monissa on siis takavalo, mutta on markkinoilla myös etu- ja takavaloilla varustettuja kypäriä (esim. Lazer Helmets).

Turun Sanomien juttu esittelee
myös toisen valollisen kypärän, merkiltään Roadlux. Juttu tosin kertoo, etteivät kypärään kiinnitetyt täytä suomalaisen lain kirjainta:

”Lain mukaan polkupyörän valaisimen tulee olla kiinteä ja sijoitettu 30–130 sentin korkeudelle tiestä.

Kypärävalojen korkeus nousee ainakin aikuisen pyöräillessä tätä korkeammalle. Vaatimus kiinteästä valaisimestakaan ei täyty.

– Asia on hieman samanlainen kuin kysymys siitä, saako otsalamppua käyttää pyöräillessä, komisario Erkki Alanen Tampereen kihlakunnan poliisilaitokselta huomauttaa.

– Otsalamppu ei ehkä ole aivan asetuksen mukainen, mutta kokonaisuuden kannalta huomattavasti parempi kuin se että valaisinta ei olisi lainkaan.”

(Kuva: Airam)

3 Comments

  1. >Ostin Airamin pikku-ledit lahjaksi yhdelle valottomalle pyöräilytoverilleni,

    mistä?

    Haluan muutaman itselleni.

  2. Saiturinpörssistä Kalliosta. Olivat siellä jossain vaiheessa loppu, joten en tietysti voi olla ihan varma, mikä on tilanne tällä hetkellä.

  3. Näillä pikkuledeillä on kätevä valaista myös narun nokassa ulkoilutettavat karvaiset ystävät. Lemmikkiliikkeiden vastaavat tuotteet maksavat helposti tuplaten; vilkkuvasta kaulapannasta (johon ei välttämättä saa edes patteria vaihdettua) voi joutua pulittamaan pari kymppiä!