Seppó arvioi Perheleipureiden luomupaahtoleivän: ”Palat ovat juuri sopivan kokoisia. Eivät liian pieniä, vaikka ovatkin pienehkön puoleisia. Ostan usein amerikan malliin tehtyä paahtoleipää, jonka palat ovat todella paljon suurempia kuin tässä Perheleipureiden leipomuksessa.
Tuoreena leipä on juuri sellaista kuin paahdetun paahtoleivän kuuluukin olla. Sopivan rapeaa, eikä se murusta liikaa. Se maistuu hyvältä ja sopii erinomaisesti niin juuston kuin leikkeleenkin alustaksi. Tuntuu kuin optimaalisen paahdon löydyttyä, leipä saa rapeutta aina sisuksiaan myöten. Asia mitä ei aina voi sanoa paahtoleivistä puhuttaessa. Joidenkin paahtoleipien sisus jää usein pehmeäksi, mitä ei mielestäni kuuluisi paahtoleivälle päästä käymään.
Kilohinta on paahtoleiväksi kallis, joten en ole siirtynyt kaikkia paahtoleipäostoksiani Perheleipureille. Toisaalta kilohinta on yli puolet halvempi kuin joissakin muissa leipälajeissa. Mitä muuten en pysty ymmärtämään. Kuinka on mahdollista, että leivän kilohinta on käytännössä tuplaantunut viimeisen vuoden aikana?” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle)