Kulutusjuhla

Meneekö joulu pilalle ilman voita?

Voipulasta on uutisoitu jo monta viikkoa. Omilla kauppareissullani olen aina tähän päivään asti löytänyt taloudessamme käytettyä pienet paketit luomu- tai kirnuvoita, joten uutiset ovat mielestäni liioitelleet.

Tänään sitten havaitsin, että kaupan voihyllyssä oli ainoastaan tanskalaista voita.

Ilmeisesti hamstraus on joulun alla oikeasti alkanut. Enkä ihmettelisi, jos siihen osasyynä on ollut uutisointi voipulan uhasta.
Näin YLE uutisoi tällä viikolla:

”Kaupoissa harkitaan jo ostorajoituksia voin hamstraamisen torjuntaan. Monin paikoin pohditaan, voitaisiinko voin ostaminen laittaa kortille, jotta sitä riittäisi mahdollisimman monelle kuluttajalle.”

Voi ei tietysti ole edes välttämätön elintarvike nykypäivänä, kun rasvansa voi hankkia myös muussa muodossa. Toki se tiettyihin ruuanlaiton osuuksiin tuo makua, mutta en minä ainakaan ajattele, ettei ilman voita (tai kermaa) saa herkullista ruokaa.

Ehkä voin loppuminen pakottaisi ihmiset opettelemaan jopa uusia ruuanlaittotapoja?

Tietysti tähän voi nostaa esiin myös ympäristönäkökulmat. Eläinperäisenä tuotteena voi ei ole ekologista, vaikka sen luomuna hankkisi. Kasvisöljypohjaiset jättävät pienemmän hiilijalanjäljen.

Meidän taloutemme joulu ei siis mene pilalle, vaikka enää ei voita saataisi. Jääkaapissa on vielä yksi pieni luomuvoipaketti, ja jos se loppuu, niin sitten elellään ilman.

(Kuva: Valion nettisivut)

2 Comments

  1. Mitä ihmettä nyt taas?! Kannattaiskohan Suomessa välillä miettii hetki Oikeita Ongelmia. Voi… Ristus sentään, eihän se oo mikään beetasalpaaja eikä insuliini. Se on vain voita… joka on korvattavissa suunnilleen milä tahansa rasvalla, jos on pakko rasvaa käyttää. Gawd.

  2. Niinpä, välillä tätä keskustelua seuratessa on tuntunut, ettei ilman voita voi elää ihmisarvoista elämää. Tai vähintään iskee masennus ja ankeus.