Kulutusjuhla

Aitoa joustavuutta junalippuihin, kiitos!

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen blogissa toivotaan VR:n muuttavan hinnoittelun aidosti joustavaksi: ”Lipun olisi voinut tietysti ostaa myös junassa, mutta siitä rangaistaan viidellä eurolla. Tällainen hintapolitiikka ei suosi junamatkustamista. Ainakin lyhyillä matkoilla junaan pitäisi voida hypätä joustavasti, eikä siitä pitäisi ainakaan lisähinnoin rangaista, etenkin jos lippu on jo ostettuna. [- – -] Toivottavasti joustavat liput saadaan oikeasti joustaviksi pikaisesti. Sarjaliput ovat nimittäin nykyisin ainoat mahdolliset joustavat liput. Niitä tosin pitää ostaa kymmenen kappaletta, ja ne ovat voimassa vain kuusi kuukautta. Vähemmän soveltuva vaihtoehto vähän matkustaville.” (Mari Koo)

2 Comments

  1. Minä olen koko tämän lippu-uudistushälinän ajan ihmetellyt, miksi uudistuksen suunnittelijat tuntuvat kuvittelevan tai toivovan, että juna on kuin lentokone. Onkohan kukaan matkustaja missään vaiheessa haaveillut lipusta, jonka saa halvemmalla, jos sen ostaa kuukausikaupalla etukäteen? Juna kun on kuitenkin parhaimmillaan juuri siinä, että sen kyytiin voi hypätä lyhyellä varoitusajalla ja perille pääsee sujuvasti.

    • Niinpä: Sveitsissä oli niin mahtavaa, kun riitti, että osti junalipun jollekin välille ja sai käyttää sen melkoisen vapaasti. Ei tarvinnut pähkäillä, ehtiikö junaan. Siellä niitä junia kulki sen verran usein, että paikkoja riitti.

      Asiaa sivuten: VR:llä ei edes saa mitään lipun hinnasta takaisin, jos yrittää peruttaa sitä myöhemmin kuin 24 tuntia matkan alkamisesta. Eli jos siis on vahingossa ostanut lipun vaikka päivää aikaisempaan junaan (esim. mobiililipussa on vain päivämäärä, ei viikonpäivää, joten kaltaiseni päivämääristä usein tietämättömät voivat helposti haksahtaa) ja tajuaa sen vasta junassa junan lähdettyä, niin sinne meni rahat.

Comments are closed