Talomme pyykkituvan seinälle oli ilmestynyt lappu, jonka mukaan pesu- ja kuivaushuoneen laskutus muuttuu. Nyt jokaiselta näitä tiloja käyttävältä peritään vuosittain 35 euron maksu.
Ilahduin uudistuksesta. Aiemmin pesu- ja kuivaushuoneiden käytöstä on joutunut maksamaan molemmista euron tunnilta. Viikottain pyykkäykseemme on kulunut vähintään kolme euroa.
Eli siis jatkossa maksamme vaatteiden pesemisestä selvästi vähemmän.
Omaa pyykinpesukonetta meillä ei siis ole, emmekä ole sellaisen hankkimista missään vaiheessa suunnitelleet. Vaikka pesukone mahtuisikin kylpyhuoneeseemme, niin koneista on riesaa (hajoamiset jne.), ja etenkin pyykin kuivaus kaksiossamme veisi liikaa tilaa. Pyykkituvan kone on iso ja pesee koneellisen 30 – 60 minuutissa.
Olen asunut myös ilmaisen pyykkituvan tarjonneessa talossa. Ymmärrän silti, että pyykkäyksestä on järkevää periä edes nimellistä maksua.
Oletettavasti taloyhtiön hallituksen päätös maksun muuttamisesta johtuu osittain siitä, että aiempi maksujen keräystapa oli hankala. Lasku tuli varauslistoihin tehtyjen merkintöjen mukaan. Varmasti jollakin oli huoltoyhtiössä suhteettoman suuri homma käydä ne listat läpi ja laatia laskut.
Kuva: Bies / Flickr