Parhaillaan on käynnissä Vuoden suomalainen elintarvike -äänestys. Valintani on helppo: Järki särki sai ääneni.

Ensimmäiset pari purkkia tuotetta sain lahjana valmistajalta ja sitten olinkin koukussa. Olen ostanut tuotetta kymmeniä purkkeja, lahjonut niillä kavereitani ja kehunut ympäri internetiä. Tomaattisäilykkeinen särki taipuu hienosti esimerkiksi pastakastikkeeseen.

Särjen takana oleva Komppa-Seppälän tila on tullut minulle tutuksi työni kautta. Ari Seppälä työskenteli kanssani samassa työpaikassa eli Mehiläishoitajain liitossa, kunnes siirtyi täysipäiväiseksi hunaja- ja särkiyrittäjäksi. Olen siis saanut seurata särkituotteen kehittelyä jo pidempään ja myös käynyt Komppa-Seppälän tilalla.

Miksi Järki särkeä kannattaa äänestää, vaikka et olisi sitä maistanut etkä edes löydä sitä kauppasi hyllystä (nyt tuote on päässyt Keskon valikoimiin, joten K-ruokakauppiastasi voit pyytää tilaamaan särkeä hyllyyn)?

Siksi, koska
– Järki särki on hyvää!
– särki on ekologinen valinta: särkien kalastus vähentää rehevöitymistä
– tuote erottuu muista suomalaisista kalajalosteista
– kalan syöminen on terveellistä
– tällä tuotteella on hieno tausta
– Komppa-Seppälän tilan väki on mahtavaa porukkaa
– tuet suomalaista järvikalan edistämistä.

Eli klik klik vaan, äänestetään särki voittoon!

järkisärki

Lisää aiheesta:
YLE 1.4. Syrjitty särki salonkikelpoiseksi, ehdolla vuoden elintarvikkeeksi
Komppa-Seppälän tilan toisen tuotteen, hunajan, nettisivuilta voi lukea blogitekstin Järki särjen tarinasta.
Facebookissa voi fanittaa tuotteen omalla sivulla.