Kulutusjuhla

Avainsana: Ruoka ja juoma

Vuonna 1913: ”Hunajasi voi olla väärennettyä”

Kirjoitin viime viikolla toiseen blogiini siitä, miten elintarvikeväärennöksistä ja -huijauksista on puhuttu jo pitkään. Vuoden 1913 Kekri-lehdessä oli julkaistu artikkeli, jossa kirjoittaja varoitteli väärennetyistä hunajista. Tuolloin hunajaa myytiin paljon apteekkien ja rohdoskauppojen kautta….

Soita kuluttajapalveluun ennen kuin levittelet netissä kummallisia juttuja elintarvikkeista

Leena kirjoittaa hedelmistä ja fruktoosista sekä kasvinsuojelujäämistä. Näistä kaikista on viime aikoina saatu aikaan pelottelevia otsikkoja. ”Sen sijaan, että ihmiset levittelee mitä kummallisempia juttuja elintarvikkeista netissä, kannataisi vaan soittaa ilmaisiin kuluttajapalveluihin. He selvittää…

Ruoka halpeni: viljelijät saavat aiempaa vähemmän rahaa

Tilastokeskuksen Ilkka Lehtinen toteaa Tieto & trendit -blogin kirjoituksessa, että vähittäiskaupan hintojen alennuksen takana on erityisesti se, että viljeljät saavat aiempaa vähemmän rahaa: ”Viljelijä saa viljatuotteista nyt 25 prosenttia vähemmän euroja kuin huippuvuonna…

Pirkka-mehutiivisteen koostumus muuttui heikommaksi – kuluttajalle asiaa perustellaan sokeriverolla

Tarja lähetti viestiä, kun tutun Pirkka-tuotteen koostumus oli muuttunut: ”Taas on halpuutettu! Tuotteen uusi laatu lähes nollassa vanhaan verrattuna, ja laimennussuhde niin että pullosta tulee vähemmän valmista mehua mutta hinta on vähintäänkin entinen….

Parasta ennen -merkintä ei takaa leivän olevan parhaimmillaan

Professorin mielestä leivän päiväysmerkinnät eivät ole kovin luotettavia: ”Oletko koskaan ostanut kaupasta leipää, jossa on parasta ennen -merkintä huomenna, mutta maistaessasi se on ollut jo ilmiselvästi parhaat hetkensä nähnyt; etenkään valkoinen leipähän ei…

Valio viherpesee luomumaitonsa todellista tuotantotapaa

Anu Silfverberg kirjoittaa, miten Valio viesii harhaanjohtavasti luomumaidon tuotannosta: ”Kuluneella viikolla Valion luomukampanja jäi kuitenkin kiinni härskistä viherpesusta. Yrityksen sivuilla kerrottiin (ja kerrotaan yhä) näin: ”Luomutilojen vasikat hoidetaan lajia kunnioittaen, lajin erityispiirteet huomioiden;…

”Voi & oliiviöljy”, mainostaa levitepakkaus, vaikka suuri osa rasvasta on palmuöljyä

Hanna K. lähetti viestin,jonka mukana oli kuva Creme Bonjour -tuotepakkauksesta: ”Pakkaus on harhaanjohtava: tuote sisältää voita 22 % ja oliiviöljyä 20,4 %. Erillisellä laskutoimituksella pitää tuoteselosteesta päätellä palmuöljyn osuus.” Kieltämättä tästä pakkauksesta voi…

Kaksi pientä ruokakauppaa on parempi kuin yksi iso

Kävin lauantaina kirjastoreissulla lähimmässä S-marketissamme eli Kasarmitorilla. Halusin ostaa kaalia, mutta tarjolla oli vain isoja kaalipalloja: sellaisessa on käyttööni liikaa kaalia, se painaa paljon eikä edes mahdu jääkaapin vihanneslokeroon. Kysyin osastolla olleelta myyjältä,…

Islantilaistuote Skyr valmistetaan Suomen markkinoille tanskalaisesta maidosta

Islannissa asuva Salamatkustajan Satu selvitti, miksi Suomessa islantilaistuote Skyr on valmistettu tanskalaisesta maidosta. ”Suomessa myytävästä skyristä valtaosa tuodaan kuulemma Tanskasta. Kyse on lisensoidusta valmistuksesta, eli tanskalainen yritys valmistaa skyriä islantilaisella reseptillä tanskalaisesta maidosta….

”Juotava rasvaton jogurtti näyttää ja maistuu kalkkiliimalta”

Janne Rentola ei arvostanut saamaansa laktoositonta juotavaa mansikka-limejogurttia: ”Maistettuani katsoin parhaaksi tutustua tuoteselosteeseen: ”Pastöroitu maito, vesi, sokeri 5,5%, mansikka 2,5%, maitojauhe, lime 0,5%, muunnettu maissitärkkelys, maidon kivennäisainetiiviste, luontaiset aromit, laktaasientsyymi, stabilointiaine (pektiini), porkkanatiiviste,…