Kulutusjuhla

Avainsana: Vaatteet

Suomen Poistovaatekeräys noutaa tarpeettomat tekstiilit

Lotta Linko kertoo Suomen Poistovaatekeräyksen palvelusta: ”Tänään kävi Suomen poistovaatekeräyksen pakettiauto pihassa, ja pääsin eroon vanhoista vaatteista, kengistä, laukuista ja tekstiileistä. Firma käy hakemassa kotoa kaikenlaiset tekstiilit sekä lajittelee ja myy tai toimittaa…

Vaihtelevat vaatekoot ja hienojen vaatteiden käyttötuskaa

Exmellä on vaateasiaa: ”jos muuten haluaa tuntea itsensä pieneksi, kannattaa sovittaa vaatteita Halpa-Hallissa (en sano, että sieltä löytyisi paljon ostettavia vaatteita, mutta kuiteskin). Jossain H&M:ssa minulle ei mahdu aina edes M-koko, Prismassa olen…

”Omistan enemmän takkeja kuin 1960-luvun perhe”

Arkijärjen Jenni laski takkinsa: ”Jälleen tulee mieleen, kuinka anoppini kertoi lapsuudenkodistaan, jossa 6-henkisen perheen kaikki takit mahtuivat normaaliin naulakkosyvennykseen tangolle roikkumaan. Pitäisi kysyä, montako takkia kukin heistä omisti kesää ja talvea kohti, mutta…

Halpisvaateongelmaa ei ratkaista ongelmitta

Helena Tahvanainen pohtii kolumnissaan vaateteollisuuden mutkikkuutta: ”Lisäksi on ihan terveellistä muistaa, että kaikki halpamaista tuotavat vaatteet eivät suinkaan ole rättitasoa, vaan suomalaisfirmoista Bangladeshista eniten vaatteita ostavat Stockmann ja S-ryhmä. Kumpikin on vakuuttanut, että…

Mietitkö, pitäisitkö jonkun vaatteen vai heittäisitkö pois? Kaavio auttaa!

Pitsikirjan Rinna on laatinut mainion kaavion siihen hetkeen, kun miettii, säilyttääkö joku vaate vai ei. Rinna toteaa: ”Yhdistelemällä vaatteita saa jo hurjasti vaihtelua: jos esim. omistaa viisi yläosaa, viisi alaosaa, viisi asustetta ja…

Merkkiuskollisuus ja laatu kannattavat rintaliiviostoksilla

Exme luottaa rintaliiveissä yhteen tuotemerkkiin: ”Jos jossain olen merkkiuskollinen niin rintaliiveissä, muuten (kuulen teidän jo haukottelevan siellä, mutta jatkan kertomalla että) – ostan vain Triumphia. En ole selvittänyt tuotteen eettisyyttä. En uskalla. Mutta…

Parisuhteessakin toiselle tarpeeton tavara voi olla toiselle tärkeä

Arkijärjen Jenni kyseli mieheltään kaapissa käyttämättömänä olleesta takista: ”Sain vastaukseksi seikkaperäisen selostuksen takin käyttötarkoituksesta. Se on tarkoitettu käytettäväksi vaellusretkillä. Huomautin, että emme ole koskaan käyneet vaeltamassa. Emme ole myöskään suunnitelleet vaellusretkiä. Takkia on…

Tyyliä ei tarvitse löytää joka kevät

Project Maman Katjan korpeaa naistenlehtien jokakeväinen ”Löydä tyylisi!” -hehkutus: ”Paljastankin nyt sen oman tyylini salaisuuden. En shoppaile. Koska kiire, kestävä kehitys ja paskat valikoimat. Ostan vaatteeni niistä parista paikasta, jotka Helsingistä tiedän tarjoavan…

Vaatekaapin tutkailua: 49 housut

Nan on aloittanut siivousprojektin laskemalla, kuinka monet housut hän omistaa: ”Olisitteko arvanneet, paljonko housuja voi yhdellä ihmisellä olla? Siis todellakin tällä hetkellä? 49! Enkä ihmettelisi, jos vielä yhdet jostain hyppäisivät silmille pyöristämään luvun….

Onko kerraston merinovilla tuotettu ilman lampaiden kärsimystä?

Stockmannin helmikuun kanta-asiakaskuvastosta havaitsin Delffin valmistaman merinovillakerraston. Olen sellaisen hankkimista suunnitellut jo pidempään kuulemieni merinovillakehujen vuoksi, joten tarjous houkutteli. Kirjasin Facebookiin aiheesta kommentin, ja sain lisää merinovillakehuja. Samalla kuitenkin muistutettiin merinovillan epäeettisyydestä eli…