Kulutusjuhla

Avainsana: Yhteiskunta

Veronpalautukset maksetaan 3. joulukuuta – keskimäärin palautus 642 euroa

Keskimääräinen veronpalautus on tänä vuonna 642 euroa, ja palautukset maksetaan tileille 3. joulukuuta. Veronpalautuksia saa 3,4 miljoonaa henkilöä. Näin kertoo Verohallinto nettisivuillaan. Uuden tai muuttuneen tilinumeron veronpalautusta varten voi ilmoittaa Verohallinnolle sähköisesti viimeistään…

Viikonlopun menovinkki: Megapolis 2025

Ympäristöjärjestö Dodo järjestää taas viikonloppuna hienon tapahtuman eli Vanha ylioppilastalo täyttyy Megapolis 2025:n myötä. Minua kiinnostavat mm. minimikodit ja Adam Greenfieldin The City Is Here For You To Use -puheenvuoro. Koska itse olen…

Ralph Nader uskoo edelleen kuluttajien ja kansalaisten voimaan

Eilen pääsin osallistumaan aktivisti Ralph Naderin, 76, aamiaistilaisuuteen. Mies uskoo edelleen vankasti kuluttajien ja kansalaisten mahdollisuuteen muuttaa maailmaa: kun riittävän monet vaativat, niin muutokset ovat mahdollisia. Lisäksi hän kokee esimerkiksi omien ostopäätösten vaikutusvallan…

Kaivostoiminta, rakentaminen ja teollisuus tuottavat eniten jätettä

Topi Koskinen kertoo Ympäristöopin peruskurssi -blogissa jätemääristä: ”Suomessa eniten jätettä syntyy kaivostoiminnasta, yli 20 miljoonaa tonnia vuodessa. Toiseksi eniten jätettä syntyy rakentamisesta, myös yli 20Mt, ja kolmanneksi eniten teollisuudesta. Palvelut ja kotitaloudet tuottavat…

Pikavippimainonta kikkailee lainsäädännön rajoilla

Osmo Soininvaara ärsyyntyi pikavipeistä ja niiden mainonnasta: ”Googlasin kirjaani varten tietoja toimeentulotuessa hyväksyttävistä asumismenoista ja löysinkin hyvin asiallisen sivun, jonka tiedot tosin olivat ainakin Helsingin osalta vanhentuneita. Paitsi, että ARGHHH!. Keskellä sivua oli…

Hampaanpaikkauksen hinta on usein halvempi maaseudulla

Kelan blogissa Hennamari Mikkola kirjoittaa hammaslääkäripalveluiden hinnoista: ”Teimme hiljattain Kelan tilastoista kuntakohtaisen hintavertailun pienen paikan osalta. Hintaerot olivat suuret. Pääkaupunkiseudulta ja muista suuremmista kaupungeista kannattaa jo ehkä matkustaa maaseudulle hoidattamaan hampaansa. Kela-korvaus perustuu…

Suomesta puuttuvat kunnon puistot

Joutilaita hetkiä -blogissa kaivataan Suomeen puistoja, joihin voisi ottaa mallia esimerkiksi Kiinasta: ”Suomessa ei ole hyviä puistoja. Suomalainen puistoarkkitehtuuri on enemmänkin tyyliä ”jalkapallokenttä jossa on muutama puu keskellä”. Tätä nurmikkoa sitten halkoo hiekkatiet,…

Kulutus raikaa suomimusassa

Monet suomalaiset nykyrunot ja laululyriikat ovat kulutuskriittisiä, oli kirjoittajana sitten räppäri, rokkari tai romanttinen runoilija. Siis vaikka Asa, Ismo Alanko tai Jukka Poika. Yksi pitkän linjan yhteiskuntatarkkailija on Jarkko Martikainen, jonka teoksen ”Yhdeksän…

Poliitikko saattaa saada lahjaksi lentoaseman terminaalin pienoismallin

Kansanedustaja Jyrki J. Kasvi valottaa politiikan kansainvälistä lahjakulttuuria: ”Lahjakulttuurissa on toki eroja eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Kiinan matkustusohjeissa mainitaan erikseen, etteivät kiinalaiset välttämättä osaa arvostaa pelkistettyä pohjoismaista muotoilua (lue: ei Aalto-vaaseja). Joku voisi…

Pitäisikö blogeissa avautua enemmän raha-asioista?

Klementiini kirjoittaa opiskelijan tulotasostaan ja laajemminkin suomalaisesta ansiotasosta ja yhteiskunnasta: ”Mikseivät ihmiset kerro enemmän raha-asioistaan: kuinka paljon, kuinka helposti/vaikeasti ja varmasti/epävarmasti he saavat rahaa ja kuinka paljon heillä menee rahaa mihinkin kuluihin? Miksi…