Kulutusjuhla

Myyjäisten krääsän tilalle oikeasti hyödyllisiä

maanantai 1. joulukuuta 2008 klo 12.14 kirjoittajana Mari Koo

Anu kritsioi myyjäisten krääsävalikoimaa: “Erilaiset myyjäiset muistetaan listata aina mukaan, kun mietitään eettisempiä ja ekologisempia joululahjaehdotuksia. Ja onhan toki niin, että suunnittelijoiden itsensä tekemät asiat ovat eettisiä siinä mielessä, että niitä ei ole teetetty riistohinnalla ties-missä ja ekologisia siinä mielessä, ettei niitä ole rahdattu merten yli tänne ja että niissä nykyään usein kierrätetään vanhaa materiaalia. Mutta jotenkin minulle silti jäi päällimmäiseksi mielikuvaksi se, että suurin osa tarjolla olevasta tavarasta on krääsää. Minusta maailma ei pelastu sillä, että ostan joulumyyjäisistä rintanappeja, jääkaappimagneetteja, koristeltuja peilejä, meikkipussukoita tai omatekemän näköisiä rihkamakoruja, tai niitä huovutettuja pötkylöitä, joilta ei näköjään voi välttyä edes TAIK:in myyjäisissä (Helsinki 10:ssä niitä ei sentään ollut). En tarvitse sellaisia, ja läheisenikin pärjäävät ihan hyvin ilman.” (Mari Koo)

Aiheeseen liittyvää:

  1. Soodaa shampoon tilalle ja Tummelia ihon kosteutukseen Jaana Huhta on liittynyt shampoottomien joukkoon: “Nyt olen ainakin varma siitä, etten tarvitse enää shampoota laisinkaan. Sooda tekee sen, minkä shampookin. Mietittävänä onkin se, kuinka usein soodaan, sillä aikaisemmin pesin...
  2. Joulu on myös myyjäisten aikaa Joulun alla ainakin Helsingissä on myyjäisiä joka viikonloppu ja joka makuun. Tässä pari vinkkiä: Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden myyjäisissä voi ostaa opiskelijoiden tekemiä tuotteita vaatteista sarjakuviin ja koruista kodintekstiileihin, taidetta unohtamatta....
  3. Ohraa riisin tilalle Sampsa söisi mieluusti enemmän ohraa: “Olen itsekin vähentänyt lihan pureskelua. Lounailla syön usein herkullisen kasvisvaihtoehdon kukkurallisen salaattiannoksen kera. Toissa viikolla söin muuten pitkästä aikaa ohraa. En ymmärrä miksi sitä ei...
  4. Kosmetiikkaa saa oikeasti halvemmalla tax free -myymälöistä Minttu vertaili muutamien lentokenttien tax free -myymälöiden kosmetiikkatuotteiden hintoja ja normaalihintaa, jolla saman tuotteen saa Tukholmasta. “Otin vertailuun mukaan muutamia suosittuja perustuotteita, joita arvelin löytyvän kaikilta kansainvälisiltä kentiltä. Yllätyksekseni Kanebon...
  5. iPod hajoili, sen tilalle toinen pikkusoitin Helen osti kolmisen vuotta sitten iPodin, joka ei tosin toiminut halutulla tavalla: “Soitin oli vähän väliä rikki ja huollossa, jo takuuaikana se vaihdettiin toimivampaan useaan kertaan. Reilu vuosi sitten takuu...

  • del.icio.us
  • Digg
  • email
  • Facebook
  • FriendFeed
  • Google Buzz
  • Posterous
  • StumbleUpon
  • Twitter

Yksi kommentti kirjoitukseen “Myyjäisten krääsän tilalle oikeasti hyödyllisiä”

  1. Taviokuurna kirjoitti:

    Hyvin sanottu! Krääsä on krääsää, tuli se sitten Suomesta tai Kiinasta. (Teoriassa suomalaisella saattaisi kuitenkin olla pienempi ekojalanjälki – riippuen toki mm. raaka-aineiden alkuperästä ja matkustelusta maailmalla.)

Kommentoi