Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'Testit ja vertailut' merkittyjä kirjoituksia

Rinkan ostossa

lauantai 5. tammikuuta 2008 klo 0.48 kirjoittajana Eko-Matti

Tänään minusta tuli uuden rinkan omistaja. Katsotaan sitten ensimmäisen vaelluksen jälkeen vieläkö olen tyytyväinen hankintaani. Rinkan ostaminen on aika hankalaa. Tarkoitus oli löytää n. 80-85 litran rinkka, joka kestää käytössä vuosia ja on mukava kantaa. Rinkan pitäisi toimia niin metsässä kuin asfalttiviidakoissakin. Ja ostopäätös pitää tehdä lyhyen kokeilun jälkeen. Rinkan ikävät puolet kun saattavat tulla esiin vasta päivän vaeltamisen jälkeen.
Kävin aluksi parissa perinteisessä urheiluliikkeessä, mutta niissä ei ollut tähän aikaan vuodesta kuin suksia. Helsingin Forumin Lassin Retkiaitasta löytyi pari vaihtoehtoa, muttei myyjää niitä esittelemään. Onneksi siellä rinkat olivat täytetty valmiiksi ja niissä oli kohtuullisesti painoa, joten omatoiminen kokeilu onnistui.

Seuraavaksi suuntasin Partioaittaan, jossa löytyi innokas ja kärsivällinen myyjä. Hymyssä suin hän jaksoi pakkailla rinkkoihin painoja ja säätää niitä minulle sopivaksi. Minä vain myhäilin ja kuljeskelin rinkat selässsä ympäri myymälää. Kun ryhdyin valitsemaan kahden viimeisen vaihtoehdon välillä, niin myyjä lisäsi painoja ja sain aika hyvän tuntuman molempiin rinkkoihin. Lopulta päädyin Ospreyn rinkkaan, joka oli suhteellisen hintava, mutta istui mainiosti selkääni. Miinusta tuli myös oman sadesuojan puuttumisesta, mutta sain tingittyä erillisen sadesuojan kaupan päälle. Lisäksi kaupassa oli -20 % talviale, joten lopulta rahaa hujahti 300 euroa. Onhan se paljon, mutta toivottavasti nyt löytyi matkakumppani vähintään kymmeneksi vuodeksi ja vaikkapa yhdelle maapallon kiertämiselle.

Vinkit kokemattomalle rinkan ostajalle:

  • Pohdi mihin tarkoitukseen rinkan tarvitset (kaupunkilomille, kevyeen kesävaellukseen, pitkille talvivaelluksille tms.)
  • Varaa aikaa
  • Kokeile rauhassa ja kunnon painoilla
  • Pyydä myyjää auttamaan säädöissä ja katsomaan, että säädöt ovat sinulle sopivat. Jos myyjä vaikuttaa niissä asioissa epävarmalta, vaihda kauppaa.
  • Älä tee päätöstä hätäillen, hyvä rinkka toimii vuosia mainiona retkikaverina, joka säästää selkää ja hermoja.
  • Eri rinkat toimivat eri ihmisillä. Minusta tässä asiassa ei kannata liikaa uskoa testejä/kavereita/myyjiä. Itse testaamalla löytyy se oikea.

Joululahjalla hyväntekoon

perjantai 14. joulukuuta 2007 klo 0.36 kirjoittajana Eko-Matti

Eettiset joululahjat ovat olleet kovin pop jo muutaman vuoden. Kepa on kerännyt listan erilaisista eettisistä ja ekologisista lahjakaupoista. Osa eettisistä nettikaupoista onkin jo tuotteistettu aika pitkälle. Esimerkiksi I-Aid, Suomen pakolaisapu ja Kirkon ulkomaanapu tarjoavat mahdollisuutta lahjoittaa rahaa niiden toimintaan ja saada vastineeksi posti- tai nettikortin, jonka voi lähettää lahjan saajalle. Korteissa kerrotaan lahjan käytöstä, mikä on varsin mukavaa lahjan “saajalle”.
Kuitenkin ylllättävän moni hyvää tekevä järjestö tarjoaa vielä pelkkää lahjoitusmahdollisuutta tai sitten tuotteita, joista osa menee järjestön toimintaan. Osa tuotteista vaikuttaa jopa hieman epäillyttäviltä niiden itsensä eettisyyden ja ekologisuuden kannalta. Esimerkiksi Unicefin lasten lääkärisetti on valmistettu työolojen luvatussa maassa Kiinassa. Punaisella ristillä on myös varsinainen krääsäkauppa kasvomaalauspaketteineen ja dvd:eineen. Postikortteja tuntuu löytyvän lähes jokaisen järjestön kaupasta.

Hauska vaihtoehto on Kassandra ry:n ohjelmakauppa, josta saa monenlaista kansainvälistä ohjelmisto. Oivia lahjoja trendikkäälle maailmanparajantajalle tarjoaa taas Amnestyn verkkokauppa. Aika hienoja paitoja, jotka on tehty luomupuuvillasta ja joiden tekijöiden oikeuksia ei ole poljettu. Mainioita vinkkejä ekologisiin lahjoihin saa myös Luonnonsuojeluliiton listasta.

Onneksi vaihtoehtoja riittää niin lahjanantaja kuin saajankin mieltymysten mukaan. Minun lähipiirini voi valmistautua itselleen sopiviin lahjoihin, jotka eivät tarvitse paketteja.

Leluista löytyi vakavia puutteita

tiistai 4. joulukuuta 2007 klo 12.00 kirjoittajana Mari Koo

Kuluttajavirasto on tehnyt perinteikkään joulunalustestauksen 50 lelulle. Tulokset ovat varsin masentavat:

“Tullilaboratoriossa testatuista leluista vain 24 täytti turvallisuusvaatimukset. 15 lelun turvallisuudessa oli vakavia puutteita. 11 lelua täytti vaatimukset muuten, mutta niissä oli merkintäpuutteita tai lieviä turvallisuuspuutteita.

- – -

Maahantuojat ovat ilmoittaneet poistavansa vapaaehtoisesti myynnistä lelut, joissa havaittiin turvallisuuspuutteita. Yritysten on myös laitettava sanomalehtiin ilmoitukset, joissa kerrotaan vakavimpia turvallisuuspuutteita sisältävien lelujen takaisinvedosta. Kahdessa lelussa turvallisuuspuutteet voidaan korjata poistamalla lelusta vaaraa aiheuttavat osat. Merkintäpuutteet voidaan korjata merkintöjä täydentämällä.

Kuluttajat, jotka ovat ostaneet myynnistä poistettuja leluja, voivat palauttaa ne ostopaikkaan ja saada rahansa takaisin. Palauttamiseen ei tarvita kuittia. Kuluttajavirasto muistuttaa, että näitä leluja ei saa antaa lapsille.”

Ruotsalaistesti: Myrkkyä lasten talvihaalareissa

lauantai 10. marraskuuta 2007 klo 19.04 kirjoittajana Mari Koo

Lisäys 13.11.

Myrkyllisiä haalareita vedettiin pois markkinoilta tutkimustietojen tultua julki. Esimerkiksi KappAhlista haalari ostaneet voivat halutessaa palauttaa tuotteet. Lapselle näistä haalareista ei kuitenkaan ole vaaraa.
- – -

10.11.

Hesari uutisoi:

Useissa suosituissa lasten talvihaalareissa on ympäristömyrkky nonyylifenolia, kertoo Sveriges Television verkkosivuillaan. Myrkky löytyi ruotsalaisen Testfakta.se -lehden teettämissä testeissä. Aineen epäillään aiheuttavan sikiövaurioita ja hormonihäiriöitä.

Kaikissa testatuissa 13 haalarissa oli tätä myrkkyä, mutta pitoisuudet vaihtelivat suuresti. Suurin määrä ainetta oli H&M:n (1200 mg/kg), Kapp-Ahlin (990 mg/kg) ja Lindexin (970 mg/kg) haalareissa. Parhaissa haalareissa oli ainetta vain 2 mg/kg.

Nonyylifenoli on myrkky, jota käytetään pesemisessä vaatteiden valmistuksen aikana. Aine on täysin kielletty EU:ssa, mutta sitä saa olla tuontituotteissa.”

Testin parhaiksi lasten haalareiksi arvioitiin kalleimmat Nanook ja Altitude 8848. Seuraavina olivat Polarn & Pyret sekä Reima, jonka haalari sisälsi myrkkyä vähiten. Testin halvin, Europrisin haaalari, arvioitiin hinta-laatu -suhteeltaan hyväksi ja se sijoittui kokonaisarvostelussa viidenneksi. Huonoimat pisteet sai KappAhlin haalari.

Artikkelin mukaan lasten haalareiden taso on huonontuntu, eikä vedenpitävyys ole useinkaan luvatulla tasolla. Tutkimuksissa havaitun myrkyn vuoksi haalarit kehotetaan pesemään pesuohjeen mukaisesti ennen käyttöönottoa.

Testin tulostaulukko (pdf) on saatavissa Testfaktan sivuilla.

Talvisten teiden rengasvalintoja

tiistai 30. lokakuuta 2007 klo 18.34 kirjoittajana Mari Koo

DigiToday uutisoi tänään, että vertaa.fi -palvelussa on tänä vuonna ahkerasti verrattu talvirenkaita.

“Nastarenkaita etsitään nyt internetistä lähes kaksi kertaa niin paljon kuin kitkarenkaita. Nastarengas on suomalaisten kuluttajien suosikki, sillä sitä pidetään kotimaisissa olosuhteissa turvallisempana, Vertaa.fi:n tiedotteessa arvellaan.”

Vaikka itse en omista autoa enkä talvirenkaistakaan tästä syystä ole kiinnostunut, niin silmiin sattui jokin aika sitten yksi lähde tämän vuoden rengasvertailuun eli ruotsalaisen Göteborgs Postenin sivuilla oleva artikkeli. Testissä on verrattu 26 rengasmerkkiä, niin kitka- kuin nastarenkaita. Jutun mukaan renkaiden välillä oli melkoisia eroja, ja testin huonoin, Nexen Winguard 231, arvioitiin todella huonoksi.

Jutussa muistutetaan, ettei ole yhtä parasta rengasvaihtoehtoa kaikille, vaan valintaan vaikuttaa esimerkiksi se, missä ajaa ja miten paljon.

Testin tulosten yhteenveto:

Viisi parasta kitkarengasta
1. Continental ContiWinter Contact TS810
2. Pirellis Sottozero Winter 210
3. Nokian Hakkapeliitta RSi
4. GoodYear Ultra Grip Performance
4. Michelin Primacy Alpin.

Viisi huonointa kitkarengasta:
1. Kumho Ice Power KW21
1. Fulda Kristall Supremo
3. Michelin X-ice
4. Fulda Kristall Montero 2
5. Vredestein Nord-Trac

Viisi parasta nastarengasta:
1. Continental ContiWinter Viking 2
2. Gislaved Nord Frost 5
3. Nokian Hakkapeliitta 5
4. Bridgestone Noranza 2
5. Vredestein Icetrac

Viisi huonointa nastarengasta:
1. Nexen Winguard 231
2. Hankook Winter iPike
3. GoodYear Ultra Grip Extreme
4. Pirelli Carving Edge
5. Michelin X-ice North
5. Fulda Kristall Ice

»   Akateeminen Kiuas-Seura r.y.:n (AKS) valitsema paras uusi kotimainen makkara on Pajuniemi Oy:n valmistama Bratwurst. Arvosteluissa todetaan, että tuot on kokonaisuudessaan hyvin mietitty paketti, mausteita löytyy mukavasti ja rakenne on napakka, karkealla kutterilla jauhettu. Kakkossijalle sijoittui HK-Ruokatalo Oy:n Kabanossi Grillibalkan Chili-sinihomejuusto. ja pronssille Makuliha Oy:n Kevyt Kesämies. Seura maisteli yhteensä 69 kotimaista uutuusmakkaraa. (Mari Koo) 2 kommenttia.

Testissä: Purkkileipä

torstai 20. syyskuuta 2007 klo 20.36 kirjoittajana Eko-Matti

purkkileipää

Mari Koon kaapissa on seisonut pidemmän aikaa Finaxin Shake’n Bake -leipäainekset. Päiväyskin on jo mennyt vuosi sitten, mutta se ei Kulutusjuhlan testiryhmää pelota. Kyseessä on siis leipäainekset, jotka on purkissa. Purkkiin lisätään vesi ja sitten sitä heilutellaan. Sitten monjä vuokaan ja kohottelun jälkeen uuniin.

Huipputieteellisessä testissämme leivänteko onnistui suhteeellisen kivuttomasti. Tiskiä ei leipävuokaa enempää tullut ja muutenkin teko oli varsin mutkatonta. Tosin taikinasta löytyi muutama kova myökky, jotka viskoin pois. Syynä paakkuutumiseen tosin voi olla taikina-aineksen vanhaksi meneminen.

Lopputulos on aika jykevää ja tuhtia kamaa. Kulutusjuhlan testiryhmän makuun valmis leipä oli hieman liian suolainen. Ainakin allekirjoittanut pysyy kyllä jatkossa ihan perinteisten leipomusten parissa, ei tämä nyt niin upea ja hieno juttu ollut.

Plussat: helppous, runsaasti siemeniä ja hiutaleita, tiskin vähyys.
Miinukset: Suolaisuus, liika tiiviys.

Ladyn työkalut

maanantai 10. syyskuuta 2007 klo 17.50 kirjoittajana Mari Koo

Tavaratalon työkaluhyllystä osuivat silmiin kukkasin koristellut mitta, ruuvimeisseli ja vasara. En taida olla lady, sillä kukkakuviointi ei varsinaisesti silmiäni hivellyt

(Ja kun tämän täällä kerron, niin taatusti joku tuttu ihan tahallaan tuo minulle lahjaksi tuollaisen työkalun, mutta hei, minulla on jo nuo kaikki ihan perusväreissä! Edelleen tosin kaipaan sitä käsilaukkuun sopivati solahtavaa Leathermannia).

Erilainen, nyt niin muodissa oleva kustomointi, värit ja muut laitteita houkuttelevammaksi tekevät elementit ovat toki kivoja ja makunsa kullakin.

Hinta ei takaa aurinkolasien laatua

maanantai 2. heinäkuuta 2007 klo 8.43 kirjoittajana Mari Koo

Halvat aurinkolasit voivat olla yhtä laadukkaat kuin kalliit, ja joskus jopa paremmat. Näin ainakin ruotsalaisen Testfaktan laboratoriotestin perusteella, jossa tutkailtiin kahdeksan eri tuotemerkin aurinkolaseista: Åhléns, H&M, Haga Eywear, Polaroid, Chanel, Granite, Prestige ja Evita Peron.

Testissä tarkastettiin laseista mm. UV-suoja, kestävyys ja optinen laatu.

Testatuista parhaiksi laseiksi nousivat Haga Eywearin lasit (myynnissä Suomessakin monessa tavaratalossa), kakkosena tuli H&M. Testin jumboksi jäivät Polaroidin ja Chanelin lasit: viimeksi mainitut olivat 35 kertaa kalliimmat kuin testin halvimmat.

(via Carls konsumenttblogg)

Viron ja Suomen elintarvikkeiden hintaerot huomattavat

tiistai 5. kesäkuuta 2007 klo 21.54 kirjoittajana Mari Koo

Kuluttajatutkimuskeskuksen julkistaman hintavertailun mukaan ruuan hintaerot Viron ja Suomen välillä vaihtelevat suuresti tuoteryhmästä ja valmistusmaasta riippuen. Esimerkiksi suomalaiset merkkituotteet ovat Virossa 12 prosenttia halvempia kuin valmistusmaassaan. Tätä eroa selitetään ennen kaikkea vähittäiskaupan erilaisilla kustannuksilla.

Virolaiset elintarvikkeet maksavat Virossa 44 prosenttia vähemmän kuin suomalaiset elintarvikkeet Suomessa. Tämä johtuu tutkija Marita Nikkilän mukaan koko elintarvikeketjun kustannusten eroista.

Kolmannessa maassa valmistetut Suomeen ja Viroon tuodut merkkituotteet ovat Virossa viidenneksen halvempia kuin Suomessa.

“Vähittäiskaupan kustannusrakenteen lisäksi hintaeroa lisäävät sisäänostohinnat: Sisäänostohinnat kolmannesta maasta ostettavissa tuotteissa ovat Virossa alemmat kuin Suomessa”, Nikkilä tulkitsee.

Kuluttajien asenneko estää kaupan?

Julkaisun “Toimivatko EU:n yhteismarkkinat? Case: elintarvikkeet Helsingissä ja Tallinnassa” (pdf) tiivistelmässä todetaan:

Tulokset esimerkiksi osoittavat kuluttajien preferenssien olevan merkittävä este maiden väliselle kaupalle. Suomalaiset ja virolaiset tuotteet eivät ilmeisesti ole keskenään identtisiä, sillä virolaisten elintarvikkeiden puuttuminen Suomen markkinoilta lähes kokonaan antaa ymmärtää, että suomalaiset kuluttajat eivät pidä virolaisia tuotteita suomalaisten tuotteiden veroisina.

Itse olen tästä eri mieltä: sen verran virolaisia elintarvikkeita on tullut kohdattua (kuten makeisia, maitotuotteita ja jäätelöitä), että kun arvioin tuotteen hyvyyttä, ei valmistusmaalla ole merkitystä.

Samalla voisi mietiskellä sitäkin, ovatko virolaistuotteet ainakin lähes lähiruokaa. Tallinnasta kuljetusmatka Helsinkiin on lyhyempi kuin monesta suomalaiskaupungista.

Parsakaalin mukana ostetaan pakastettua vettä

tiistai 10. huhtikuuta 2007 klo 18.38 kirjoittajana Mari Koo

Pakastettuja parsakaaleja ostava saa helposti vähemmän tuotetta, kuin mitä pakkaus lupaa. Tämä paljastui Ruotsin kuluttajaviraston testeissä: viidessä pakkauksessa yhdeksästä paino oli sulatuksen jälkeen 10-15 prosenttia ilmoitettua vähemmän.

Tämä johtuu siitä, että parsakaalit pakastetaan usein veden kera, joka tietysti jäätyy ja lisää pakkauksen painoa. Pakkauksessa tätä ei vain välttämättä mainita.

Testiin otetut tuotemerkit olivat Coop, Eldorado, Euroshopper, Findus, ICA, Lidl, Willys ja X-tra. Finduksen, ICA:n ja Coopin tuotteissa paino oli kohdallaan, Lidlillä mentiin pari prosenttia ilmoitetun alapuolelle ja lopuilla, Espanjasta peräisin olevilla, paino heitti kymmenen prosenttia tai enemmän.

Ruotsin kuluttajaviranomaiset epäilevät, etteivät parsakaalit ole ainoita pakastettuja vihanneksia, joissa kuluttaja maksaa vedestä.

»   Marginaalin Jani huomioi Reumaliiton teettämän tutkimuksen (tutkimuksen tulokset pdf:nä), jossa monet pakkaukset todetaan, vähemmän yllättävästi, hankalasti avattavaksi. Erityisesti heikkovoimaiset joutuvat tuskailemaan. Janin mielestä tutkimukseen olisi ollut tarjolla lisämateriaalia: “Tutkimuksessa ei ainakaan pikaisesti silmäillen ollut mukana niitä jauheliha- ja muita lihapakkauksia, joiden kulmaan on jätetty muovinen lipare, johon voi tarttua, mutta joka jää vain käteen, jos sitä tempomalla yrittää pakkausta avata.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Olutopas.info on koonnut vertailun Helsingin Sanomien, Iltasanomien ja omista talviolutsuosikeistaan. Hesari arvioi vain kymmenkunta olutta, Iltasanomat ja Olutopas.info ovat sen sijaan käyneet läpi laajemman valikoiman. Ei kommentteja.

Testitulokset harmittavat häviäjiä

torstai 19. lokakuuta 2006 klo 22.41 kirjoittajana Mari Koo

Keskiviikon Taloussanomissa (s. 13-15) oli juttua lehtien tekemistä tuotetestauksista ja niiden vaikutuksesta tuotteiden myyntiin. Jutussa pari valmistajaa nurisi, että heidän tuotteitaan on testattu enemmän tai vähemmän väärin Tekniikan Maailmassa, Kuluttaja-lehdessä tai vastaavissa julkaisuissa, ja kun tuote on rankattu huonoimmaksi, on sillä ollut melkoinen vaikutus myyntiin.

Näiden firmojen edustajien mukaan testit on tehty ammattitaidottomasti tai tuote on ollut vanhaa mallistoa.

Aika surkeaa valittelua, sillä testit ovat kuitenkin kaikille samat, ja oletettavasti jokaisella on esimerkiksi mahdollisuus toimittaa testattavaksi se viimeisin malli.
Tosin itsekin olen joskus moittinut Kuluttaja-lehden matkapuhelintestiä siitä, että testatut kännykät olivat esim. aivan eri hintaryhmistä: tietysti sadan euron puhelimen ominaisuudet ovat jotain toista kuin kolme kertaa kalliimman.

BSH Kodinkoneliikkeiden tuotteet ovat jutun mukaan pärjänneet parissa Kuluttaja-lehden testissä hyvin, ja markkinointipäällikkö toteaa testivoiton olevan hyvä myyntiargumentti. Testituloksen merkityksen hän näkee suurimmaksi pienissä laitteissa, joissa keskinäiset erot ovat pieniä, kuten kahvinkeittimet ja imurit.

Itselleni testit ovat hyvää pohjamateriaalia hankintaan, ja tietyissä tilanteissa varmasti vaikuttavat ostopäätökseen. Toisaalta olen ostanut esimerkiksi mikroaaltouunin ihan vain siksi, että se oli ainoa, joka oli väriltään keltainen.

Vertailujen vaikeus

torstai 9. helmikuuta 2006 klo 13.13 kirjoittajana Mari Koo

Uusin Kuluttaja-lehti julkaisi tällä kertaa vertailun mm. matkapuhelimista. Valitettavasti vertailuun oli valittu kaksikymmentä hyvin erilaista puhelinta: hintahaitari 110-739 euroa, osassa kamera, toisissa radio, monessa MP3-soitin. En mielestäni kovinkaan paljon viisastunut vertailusta, sillä kokonaisarvosanoissakin erot olivat loppujen lopuksi aika pienet (arvosanat 3,3-3,9 asteikolla 1-5).

Puhelimissa pitäisikin mielestäni verrata samanlaisia ja saman hintatason kännyköitä, ei mitä tahansa kaupasta saatavilla olevia luureja. Tämän testi voittaja oli Sony Ericsson W800i, hintaa 392 euroa ja kännykästä löytyivät kaikki vertaillut ominaisuudet. Arvioinnin halvin puhelin eli Nokian 6030 löytyi sijalta viisi.

Kännykän osto onkin nykyisin jo varsin vaativaa puuhaa. Kun ensin osaisi päättää, mitä ominaisuuksia puhelimeen haluaa ja mikä on budjetti, niin sitten voisi jo astella kauppaan ja kokeilla ja katsella, miltä ne tuntuvat ja näyttävät. Tietysti myös kavereiden kommentit eri puhelinten toimivuudesta painavat melkoisesti vaakakupissa. Mutta tuollainen Kuluttaja-lehden yleisluontoinen kännykkävertailu ei juuri uutta tietoa tarjoa.

Toinen esimerkki vertailujen ongelmallisuudesta: eilisen Hesarin kuluttajasivuilla arviointiin pakastewokkivalmisteita. Mukaan ei ollut päässyt minun aiemmin kehumani Finnwokki, vaan tyydyttiin toteamaan, ettei yksikään vertailluista pakkauksista sisältänyt vain suomalaisista raaka-aineista tehtyä seosta. Jos olisi tehty hieman tarkempaa taustatyötä, niin toimittaja olisi päässyt kirjoittamaan myös sinivalkoisesta vaihtoehdosta.

Muualta:

Salanimi&Salanimi ei (enää) innostu Tohtori T:n laihdutusvalmisteista. Mainonta on syvältä on liittynyt mainosalan blogien joukkoon. Hanna Jensen kirjoittaa Iltalehdessä kodinkonekaupan myyjien palveluasenteesta ja -osaamisesta.

uudemmat kirjoitukset »