Kulutusjuhla

Ravintolaruuan verotus pieneni – vaikuttaako kuluttajien käyttäytymiseen?

Heinäkuussa ravintolassakävijät tietysti tarkistavat, ovatko hinnat laskeneet, kun ravintolaruuan arvonlisävero keveni. Vero muuttui 22 prosentista 13 prosenttiin.

Esimerkiksi Iltasanomat on listannut sadan ravintolan annoshintoja, ja Aamulehdessä tivaillaan ABC-ketjun hintamuutoksia.

Moni ravintolaketju tai yksittäinen ravintola on kertonut mahdollisesta hintamuutoksesta jo aiemmin. Esimerkiksi VR tiedotti, että junien ravintolapalvelut halpenevat, mutta lippujen hinnan nousevat, koska niiden vero kohosi kahdeksasta prosentista yhdeksään.

Tiedostavana kuluttajana pitäisi tietysti syynätä hinnat ja suosia niitä ravintoloita, jotka tuovat alv-hintamuutoksen esiin. Mutta myönnän, että taidan olla niitä laiskoja kuluttajia, jotka syövät sillä hinnalla, joka nyt on esillä, oli sitä tiputettu tai ei.

Nähtäväksi tietysti jää myös se, lisääkö muutos ihmisten intoa käydä ravintoloissa. Kyse taitaa kuitenkin olla enemmän tavoista ja tottumuksista, eikä tällainen hinnanalennus taida vielä riittävästi houkutella heitä, jotka eivät ole aiemminkaan ravintoloissa suuremmin syöneet. Jos kahvikupillinen maksoi aiemmin 2,20 euroa ja nyt 2 euroa, niin ei se kahvi silti erityisen edulliselta monien mielestä tunnu.

Lisäys:

Alv13.fi -sivut listaavat, mitkä ravintolat ovat huomioineet veromuutoksen hinnassaan ja mitkä eivät.

2 Comments

  1. Itseäni yllätti, että eilen Prismassa oli useimpien vakiotuotteitteni hinta pysynyt samana, vaikka vero nousikin 1 %-yksikön.

  2. Muistelen lukeneeni juttuja, joiden mukaan hintoijen muutosruljanssi olisi kauppaketjuissa sen verran iso kertarysäys ja resursseja vaativa homma, ettei sitä kannata tehdä pienen veromuutoksen vuoksi. Eli muuttavat hintojaan vähitellen.