Tällä viikolla radio-ohjelmasta tarttui korvaani sana ruoka-aavikko (Wikipedia: food desert).
Termi kuvaa yhtä aikamme ruokailmiötä. Ruoka-aavikko on alue, jossa kotitalouksilla ei ole mahdollisuutta ostaa terveellistä ruokaa.
Syitä tähän voi olla useita:
Alueella ei ole kauppoja, jotka myisivät monipuolisia elintarvikkeita. Sen sijaan ruoka-aavikolla on esimerkiksi pikaruokaketjuja tai liikkeitä, jotka myyvät lähinnä naposteltavaa. Matkat laajempien valikoimien äärelle ovat hankalia tai pitkiä.
Lisäksi ihmisillä ei välttämättä ole riittävästi rahaa terveellisen ruuan ostamiseen. Pikaruokapaikkojen ”mätöt” ovat halpoja, eikä niiden saamiseksi tarvitse maksaa esimerkiksi bussimatkaa.
Myös kuluttajan omat asenteet ja tieto voivat vaikuttaa tilanteeseen. Ihmisellä ei esimerkiksi ole käsitystä terveellisestä ruokavaliosta tai hän ei osaa laittaa ruokaa. Voi olla, ettei terveellinen syöminen ole hänelle tärkeää.
Yhdysvalloissa ruoka-aavikko on tullut näkyväksi monissa suurkaupungeissa. Erityisesti ruoka-aavikko vaikuttaa vanhuksiin, lapsiin ja yksinhuoltajiin sekä kaikkiin niihin, joilla ei ole omaa autoa.
Suomeksi en löytänyt aiheesta juurikaan nettitietoa. Antti Vähä-Sipilä on kirjoittanut vuonna 2008:
”Ruoka-aavikkojen koot ovat toivottavasti enenevässä määrin yksi niistä mittareista, joilla voidaan mitata asuma-alueen hyvyyttä. Kaupunkisuunnittelun pitäisi ottaa huomioon se, että edes heikkokuntoisille vanhuksille ei saisi muotoutua ruoka-aavikoita. Samaten esimerkiksi yksityisauton tarve ruoka-aavikon välttämiseksi ei edusta nykyään hyvää kaupunkisuunnittelua.”
Apu-lehden sivuilla Marja Rehn kertoo:
”Jo noin 10 prosenttia maan (Yhdysvallat) alueista arvioidaan olevan ruoka-aavikkoa.
Ruoka-aavikko-määritelmää ryhdyttiin käyttämään 90-luvun alussa Britanniassa, kun tutkittiin eroja ruoan hinnoittelussa ja kirjattiin alueita, joissa ihmisillä on rajoitettu pääsy vähittäiskauppaan.”
Kuva: Mike Knell / Flickr