Project Mama -blogin Katja oli päässyt tunnustelemaan nyhtökaurapakettia. Hän arvostaa sitä, että tuotteella voisi helposti korvata jauhelihan:

”Tottumuksella on valtava voima – ja sitä on helppo aliarvioida. Fakta on se, että jauhelihaa me olemme tässä ruokakulttuurissa tottuneet säilyttämään, keittämään, paistamaan, pureskelemaan ja maistamaan. Nirsoilijoiden perheen ainoana kasvisruokalipun heiluttajana olen todella iloinen siitä, että nyhtökauran suutuntumaan on pistetty paukkuja: ei ole ollenkaan yhdentekevää, miten ruoka suussa käyttäytyy. On valtava etu, jos koostumusta ei tarvitse opetella.”

Nyhtökauraa on hehkutettu jo paljon, vaikka vielä se ei ole päässyt laajemmin kuluttajien ostettavaksi. Minä pääsin maistamaan uutuustuotetta Vähemmän lihaa -kirjan julkkareissa. Määrä oli tosin niin pieni, että makua en suuremmin sen perusteella voi arvioida. Mutta kokemuksen perusteella uskon vankasti, että jauheliha on tällä helppo korvata.

Nyt vain odotellaan, että tuote saapuu markkinoille ja nähdään samalla, mikä sen hinta on. Toivottavasti vastaavia syntyy myös lisää. Kuten Katja kirjoittaa:

”Liikutun kahdesta asiasta. Luontodokumenteista ja tuotteista, joilla yritetään muuttaa maailmaa. Nyhtökaura on kertaluokkaa kovempi juttu kuin mikään Talvivaara (jostain syystä valtio syytää rahojani siihen vaihtoehtoon jolla ei ole mitään tulevaisuutta).

Ei ihme, että sijoittajat innostuvat ja työnsivät kehittäjille heti miljoona kouraan. Gold & Greenin toimitusjohtaja Maija Itkosen mukaan tuotteet saadaan ensimmäisiin kauppoihin jo huhti-toukokuun aikana. Take my money!”

Onhan näitä innostavia kasvisruokatuotteita muitakin. Kuten vihis eli kasvislihapiirakka. Tulin eilen myöhään illalla kotiin olutmaistelusta. Onneksi jääkaapissa oli vihis, josta sain mainion yöruuan. Ei kasvisruokien tarvitse aina olla terveyttä henkiviä ja vähärasvaisia. Silloin vihis on paikallaan. Hintakin on mielestäni oikein kohtuullinen, sillä yksi vihis maksaa noin euron.

Pienet nokareet nyhtökauraa tarjottiin perunapedillä.

Pienet nokareet nyhtökauraa tarjottiin perunapedillä.