Jenni avautuu ihmisten siivouskäsityksistä: ”En pidä ihmisistä, jotka sanovat, etteivät ole siivonneet, ja tarkoittavat sitä, että ovat vain suorittaneet kevyen imuroinnin Dysonillaan, jossa on ihmesuodatin, pyyhkineet pölyt, pesseet paskahuussin sitruunanhajuisella vimillä ja tuulettaneet,…
Avainsana: Oma talous
Helge päätti säästää 200 euroa, kun jättää tekemättä kahden hengen matkan Helsinkiin Koti- ja puutarhanäyttelyyn: ”Tein vaivihkaa pikalaskelman Excelillä, mitä messumatka, jonka sisäänpääsylipun hinta on vain 12 euroa per aikuinen, todellisuudessa maksaa. Lopputulos…
Sedu Koskisen omistamien ravintoloketjun eli SK-ravintoloiden toimitusjohtaja Antti Raunio sanoo, että 19 euroa ravintolailtaan on liian vähän (via): ”Meidän asiakkaat käyttävät nyt keskimäärin 19 euroa yhden illan aikana. Se sisältää jo sisäänpääsymaksun, eli…
Minua haastateltiin Iltalehden juttuun yksinelävien taloudesta. Minähän olen itse valinnut pienemmät tulot ja joutilaamman elämän sekä ”vapaaehtoisen vaatimattomuuden”. En siis todellakaan valita siitä, ettei käteen jää suuria summia, vaan arvostan vapaa-aikaa ja mielekkäitä…
Itse on rikastunut: ”Olen alkanut ”tienata” (eli nostaa ”työttömyyskorvausta”) ja voi herra jumala että on rikas olo. Summista sen verran, että opintotukeen verrattuna massia tulee pari sataa enemmän. Miettikääs sitä. Päivän verran tilillä…
Eilen sain sähköpostin, jonka vuoksi päädyin naputtelemaan vastauksia markkinatutkimusyhtiö Nielsenin sivuille. Kyseisellä lomakkeella haettiin henkilöitä, jotka olisivat valmiita ottamaan ostosreissuille skannerin ja välittämään tietoa hankinnoistaan Nielsenille (mitään velvoitetta raportoida kaikkia ostoksia ei ole)….
Kirsimarialla on edessä isoja päätöksiä: ”Olen kiertänyt pankkeja ja asuntoilmoituksia hakien niistä yhteensopivuutta. Siis sellaista yhteensopivuutta, jossa minä olisin kans kuviossa mukana. Opettelen puhumaan koroista (muistakin kuin kenkien) ja lyhennyksistä (muistakin kuin farkunlahkeiden)…
Turisti ei saanut syntymättömän lapsen vakuutusta: ”Hakemus evättiin sairastamani masennuksen takia. Sillä, etten ole enää aikoihin joutunut syömään lääkkeitä ja että olen saanut niin sanotusti “terveen paperit”, ei vakuutusyhtiöni mukaan ole mitään merkitystä,…
Polgara kirjoittaa leipäjonoista: ”Vaikka Suomella yleisesti ottaen menee huonosti, harva siitä julkisesti kehtaa kertoa, omin sanoin, mitä kuuluu tavallisen Vilperin tai Vilpertiinan elämään. Miten toimitaan, kun toimeentulo menee jo reippaasti alle minimin. Lukekaa…
Jan elää nyt eurolla per päivä ja kirjoittaa kokemuksistaan blogia: ”Tänään – vasta tänään – tulin huomanneeksi, kuinka tuotan vähemmän roskia kuin tavallisesti. Tietysti, roskapussia eivät täytä karkki- ja välipalakääreet, kaapista ei löydy…