Fagervikin museokahvila yllätti hienosti
maanantai 18. elokuuta 2008 klo 20.08 kirjoittajana Mari KooEilen pyöräretki kulki Inkoossa olevan Fagervikin kartanon ja ruukin ohi. Olimme liikkeellä myöhään illalla, ja kahvila oli sulkenut ovensa jo tuntia aiemmin. Istahdimme kuitenkin syömään eväitämme kahvilan pihan pöytien ääreen.
Kahvilaa hoitanut mies tuli ulos viemään roskia ja kysäisi meiltä ensiksi, puhummeko suomea, ruotsia vai jotain muuta. Vastasimme, että mieluiten suomea. Hän kysyi, haluaisimmeko kahvit, kun termospulloon oli vielä jäänyt. Ilahduimme tarjouksesta, ja kiittelimme kovasti. Mies tarjosi vielä leivoksia ja pullia, jotka olivat jääneet päivän aikaan myymättä. 
Saimme siis ilmaiset tarjoilut ja todella hyvän mielen: harvoin mikään paikka palvelee sulkemisajan jälkeen (eikä tietysti tarvitsekaan palvella), saati näin mukavasti.
Viimeistään ensi kesänä pitää suunnata Fagervikin aukioloaikoina tutustumaan hienoon paikkaan paremmin. Ja samalla tietysti myös nauttimaan kahvilan tarjoiluista ihan maksua vastaan.
Ja suosittelen muillekin, kuten lähialuematkailua ylipäätään.
Muita kirjoituksia aiheesta tai sen vierestä
- Paketti varastosta yllätti iloisesti Marjut yllättyi positiivisesti: “Lähetin vastikään pahaenteisesti...
- Pieniä iloja Joskus sitä ilahtuu pienistä asioista. Kun on valmiiksi väsynyt ja päähänpotkittu...
- Leirintäalueen pieni mökki voitti hotellimajoituksen Laura perheineen viihtyi leirintäaluemajoituksessa: “Siikaranta Campingin mökki...
- Ravintolaruuan verotus pieneni – vaikuttaako kuluttajien käyttäytymiseen? Heinäkuussa ravintolassakävijät tietysti tarkistavat, ovatko hinnat laskeneet, kun...
- Liian hankala lahjanlunastus S-Marketissa silmiini sattui läjä kahvipurkkeja. Läjän vieressä oli kyltti, jossa...














Facebook-ryhmään