Kulutusjuhla

Vanhanen uskoo ”hajakeskitettyyn malliin” – moni muu ei

Merkittävä osa kulutukseen ja ympäristövaikutuksiin liittyen on se, miten ja missä asumme. Ja tähän taas vaikuttaa merkittävästi yhteiskunnallinen päätöksenteko. Pääministeri Matti Vanhanen visioi puutarhakylin metropolista päivän Hesarissa:

”Metrointoilun sijaan vastaus Suomen ilmasto-ongelmiin löytyy Vanhasen mielestä hänen ”hajakeskitetystä” mallistaan: ihmiset asuvat pienissä puutarhataajamissa, joissa työpaikat ja palvelut ovat lähellä kotia.”

Vanhasen ajatus on herättänyt monissa ihmetystä. Virkanainen lausuu:

”Tällä mielipiteelläni on tosin tuskin minkäänlaista arvoa, sillä enhän varsinaisesti ole edes ihminen pääministerin määrittelemässä sanan uudismerkityksessä, koska pidän kerrostaloista, tiiviistä kaupunkirakenteesta ja raideliikenteestä enkä hingu asumaan lapsiperheineni omakotitaloon kehyskuntaan, asioimaan jossain pirun ideaparkissa ja ajamaan välttämättömiä matkojani henkilöautolla tai bussilla.”

Kimppakivassa luetellaan Vanhasen viisi virhettä, joista yksi on seuraava:

”Laajan sähköautoilun varaan ei siis saisi rakentaa todellista tulevaisuutta. Todellisen tulevaisuuden tulee olla vapaampi koko yksityisautoilusta. Siis vapaampi kaikesta yksityisautoilusta, myös sähköautoilusta. Lähen päivittäinen yksityisautoilu on kaikissa muodoissaan liikaa energiaa vievää 10 miljardin ihmisen maapallolle.”

8 Comments

  1. Nostanpa vielä omaa häntääni, kun nyt asiasta tulin myös aamusella kirjoittaneeksi: http://peacemaker.homeip.net/blog/2008/09/07/nurmijarvi_malli

  2. Lisätään vielä My Typon Leena näiden ylläolevien jatkoksi: ”Minulla on jo pitkään ollut karmiva olo, että Matti Vanhanen pelaa Sims Cityä meidän kansalaisten kustannuksella.”

  3. Jos nyt ei Vanhasen yksisilmäinen mallikaan varsinaisen hyvä ole, mutta Kimppakivaa vetää nyt utopiapisteet kotiin. Vai ettei yksityisautoilua lainkaan. Jaaha, millähän me täällä sitten taas liikumme, vai lieneekö parempi jäädä vain kotiin odottelemaan työttömyyskorvauksia kun ei töihinkään pääse? On ärsyttävän helsinkiläistä ajatella, että kaikki voisivat asua iloisessa metropolissa, jossa joukkoliikenne kulkee korttelin ohi viiden minuutin välein. Ehkä Suomeen pitäisi tilata Dubaihinkin suunniteltu pyramidikaupunki, johon mahtui laskelmien mukaan muutama miljoona ihminen asumaan. Voitaisiin pakata koko Suomi siihen ja työntää vaikka koko rakennelma lautalla kellumaan johonkin lämpimämmille vesille, jossa kukaan ei kuluta mitään, linnut laulaa ja sarvipäiset hevoset juoksevat pitkin sateenkaaria.

  4. Jos nyt vielä äskeistä vuodastusta selventääkseni siis toteaisin vain, etteivät KAIKKI ihmiset halua asua kaupungeissa, jos nyt eivät puutarhakylissäkään. Ihmiset ovat erilaisia ja niin myös asuintoiveet. Mikäli Suomesta ei haluta rakentaa uusio-Neuvostoliittoa, ei ehkä pitäisi pakottaa ihmisiä asumaan itselle epämieluisassa ympäristössä. Jatkossa Suomessa siis on edelleen yksityisautoja tarvitsevia ”maalaisia” siinä missä kaupunkilaisiakin. Kummatkaan eivät ole häviämässä mihinkään, joten ratkaisuja on löydettävä molempien ympäristöjen tarpeisiin, eikä yrittää ratkaista tilannetta poistamalla toinen asumismuoto tyystin yhtälöstä.

  5. Matti: Kimppakivassa ei ole utopioitu yksityisautottomasta maailmasta. Suomen kielen sanonta ”vapaampi yksityisautoilusta” ei ole synonyymi sanonnalla ”vapaa yksityisautilusta”. Mutta jos on realisti sekä perehtynyt ilmastonmuutokseen, peak oiliin ja energiantuotantoon, niin tietää että yksityisautoilun on vähennyttävä paljon. Yksityisautoilun on vähennyttävä useita kymmeniä prosentteja ja se ei Vanhasen mallilla onnistu.

    Mutta kaikki Matit eivät ole samanlaisia. Sen todistaa sinun hyvä yhteenvetosi ihmisten erilaisuudesta. Vanhasen mallissa samaa ei myönnetä, sen verran määrätietoista ja pitkäkestoista tuo Vanhasen mustamaalauspropaganda urbaaneja metropoleja vastaan on ollut.

    Vanhanen käsittelee jatkuvasti puheissaan nuoria helsinkiläisiä samalla tavalla kun Hitler ei-arjalaisia uransa alkuaikoina. Sitten kun Vanhanen Suur-Kirkkonummen Keisarina määrää helsinkiläiset, tamperelaiset ja turkulaiset ”leirille”, niin matkoissta vain tulee tuskaisempia kun ne yritetään junien sijaan hoitaa busseilla.

  6. Minua hämmästyttää näissä cityvihreiden ja muiden kaupunkiasumista ihannoivien ihmisten kommenteissa eniten se, miten yksisilmäisesti yksityisautoilu nostetaan suurimmaksi saatanaksi silloin kun näitä maaseutu vs. kaupungit -keskusteluita käydään. Tässä vaiheessa selvyyden vuoksi: minä en halua missään tapauksessa asua kaupunkimaisessa ympäristössä (ts. kerrostaloja), jonka koen äärimmäisen ankeana ympäristönä ylipäätään, mutta en myöskään Vanhasen ihannoimissa ”pientaajamissa”, koska keskiverto Suomalainen pientalolähiö on kokemusteni mukaan paikka, jossa on onnistuneestu yhdistetty kaupunkiasumisen ja omakotiasumisen huonoimmat puolet. Epäsosiaalinen paskiainen kun olen, niin haluan asua todellisella maaseudulla, jossa lähimpään naapuriin on mielellään vähintään sadoissa metreissä mitattava ”hajurako”. Pyrin myös kunnioittamaan muiden ihmisten toisenlaisia valintoja, vaikka en niitä aina ymmärräkään, mutta silloin kun, joku hehkuttaa kaupunkiasumisen ympäristöystävällisyyttä perustuen juurikin vähäisempään yksityisautoilun tarpeeseen, niin en voi mitään sille, että v-käyrä lähtee rajusti nousuun.

    Jos lähdetään miettimään asiaa siltä kannalta, mitä kaikkea ihminen tarvitsee elääkseen, ja mikä on erilaisten tuotteiden, tavaroiden ja palveluiden tärkeys ihmisen elämälle, niin kuvio muuttuu kovasti toisenlaiseksi. Perustarpeet, ruoka ja juoma etunenässä tuntuvat olevan monelle ympäristöstään vieraantuneelle kaupunkiasukille jotain mitä saa kaupasta, ja maanviljelijät ovat joitain loisia, jotka varastavat kaupunkilaisten kovalla työllä ansaitsemia rahoja kaiken maailmaan maataloustukiin. Ruoka, lämpö ja vaatteet ovat kuitenkin jotain, mitä ilman idealistisinkaan cityihminen ei kovin kauaa nauti olostaan. Mitä suurempi määrä ihmisiä kootaan johonkin rajattuun tilaan, niin sitä suurempi alue siinä ympärillä pitää valjastaa tuottamaan näille ihmisille heidän tarvitsemansa elämisen perustarpeet. Tämä taas tarkoittaa entistä pidempiä kuljetusmatkoja ja suurempia tavaramääriä, joita pitää kuljettaa ihmisten luo, koska ihmiset asuvat alueilla, joilla ei ole mitään mahdollisuutta tuottaa paikallisesti näiden ihmismäärien tarvitsemia tuotteita. Tämän päivän kulutustottumukset vielä moninkertaistavat tämän kuormituksen, kun tavaraa rahdataan pitkin poikin maailmaa.

    Siksi en jaksa tuntea kovinkaan huonoa omaatuntoa, vaikka joku omasta mielestään vihreä ja eettisesti kuluttava cityihminen katsoo minua kieroon, kun asun maalla ja ajan työmatkat ja muut menoni omalla autolla.

  7. Pikkukaupunkilainen

    Minä asun Vanhasen ”puutarhakylä”-tyyppisesti erään pikkukaupungin laidalla. Vasta kylläkin muutimme tänne, mutta emme tyytyväisempiä voisi olla. Kaikki palvelut on lähellä ja töihin kuljetaan pyörällä. Kauppaan menemme yleensä pyörällä, mutta kävellenkin pääsee. Autolla kuljetaan sitten pidemmät reissut. Ja muutto isomman kaupungin lähiöstä tänne pikkukaupunkiin selvästi vähensi autoiluamme. Enää ei tarvitse omaa autoa keskustaan lähtiessä, kun keskusta on alle kilometrin päässä tästä omakotitaloalueesta.

  8. Selvennän vielä sen verran, että en tosiaankaan ole Vanhas-Matin kanssa samaa mieltä aiheesta, yleisestikin Vanhasen ja muiden keskustan nykyisten johtohahmojen ajama yhteiskuntajärjestys, jossa keskustan tapa on ainoa oikea tapa ja siihen kaikkien pitää mukautua, muistuttaa siinä määrin jenkkien konservatiivikristittyjen maailmanpelastusintoa, että oikein kuvottaa. Kirjoitin omaan blogiini vielä aiheesta pätkän ( http://jokivaris.vuodatus.net/blog/1523315 ), joka ehkä avaa näkemystäni aiheesta ”Suomalaisen yhteiskunnan infrastruktuuri ja ympäristönsuojelu”.